keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kari Suomalainen, Välskärin kertomuksia

(vk.24, tiistai)
Suomenkielinen alkuteos (1949)
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 26
Mistä sain? Kirjaston poistomyynnistä
''Hauskinta on olla onnellinen amatööri, jonka ei tarvitse tyhjentää lautasta loppuun tietääkseen miltä soppa maistuu.''
Näin alkaa Kari Suomalaisen piirtämän Välskärin kertomuksia-sarjakuvan esipuhe. Onhan aivan toista lukea 26 sivuinen kuvalyhennelmä kera lyhyin tekstein kuin 1700 sivua tekstiä. Suomalaisen teos antaa pienen maistiaisen Välskäristä. Sarjakuvassa ei kuitenkaan ole tiivistetty koko teosta vaan ainoastaan yksi osa ja se sattui olemaan juuri se, jonka joskus luin. Näin minulla oli hieman muistikuviakin, vaikka aikalailla lähdin puhtaalta pöydältä.
Oikeastaan Suomalainen piirsi teoksensa vuosina 1943-44, vaikka sarjakuva ilmestyikin vasta viisi vuotta myöhemmin jatkokertomuksena Lukemista kaikille-lehdessä.
Suomalainen kirjoitti tätä vuoden 1987 kirjaa varten esipuheensa ja silmiini pisti ikävästi kuinka hän totesi, että seikkailukertomukset, joihin myös Välskäri lukeutuu, ja pilasarjat ovat vain miesten alaa, koska ne vaativat ''iloista poikamieltä'' ja vitsintekotaitoa. Hän jatkaa, että ''naisten harvojen yritysten taso vahvistaa tämän''. Mutta lukekaa vaikka Gerd Brantenbergia, Veronica Rothia tai Kate DiCamilloa, muutaman esimerkin mainitakseni, ja voinette huomata lausahduksen paikkansapitämättömyyden. Mutta jos nyt jätän taka-alalle tämän useammassakin kohdassa epäonnistuneen esipuheen ja siirryn itse sarjakuvaan.





Jo ensimmäisellä sivuilla lukija kohtaa luihun
jesuiitan, joka tulee varsin tutuksi.
Välskärin kertomuksissa on erittäin hieno piirrostyyli, jonka tekemiseen on selvästi käytetty paljon vaivaa. Näitä mustavalkokuvia katselee mielellään ilman tekstiäkin - oikeastaan jopa mieluummin. Teksti on aika tylsää ja tönkköä eikä se luo sivujen välille yhteyttä. Lukiessa huomaa selkeästi, että sarjakuvat on julkaistu jatkokertomuksena lehdessä ja piirretty pidemmän ajan kuluessa. Sivua kääntäessä tarina hypähtää eteenpäin niin että lukija putoaa kärryiltä.  Tähän sarjakuvaan ei kannata tukeutua millään keinoin keskusteltaessa itse Topeliuksen romaanista, mutta muuten Suomalainen tarjoaa ihan hauskaa seikkailullista ajanvietettä.

Ilman Topeliuksenkin lukemista huomaa, että isänmaallisuus on aika suuressa roolissa, ehkä jopa suuremmassa kuin Topeliuksella itsellään, en tiedä. Suomalaiset - Perttilä, pohjalainen Pekka ja hämäläinen Vitikka - ovat raavaita miehiä, jotka voimillaan voittavat ja joita ei luihut jesuiitat lannista. Juuri suomalaiset voidaan lähettää vaaralliselle retkelle, jolla uhkana ovat vaanivat sissit ja laittaa vahtimaan avutonta, mustasilmäistä naista kera varoitusten ettei saa rakastua, mutta ei huolta, suomalaiset ovat hitaita rakastumaan ja lämpenevät vasta vuosien kuluttua. Juuripa tällaiset seikat tuovat lisäarvoakin kirjalle, tälle kuten muillekin. Ne heijastelevat aikakautta, vaikka loppujen lopuksi ihmisen oma arvomaailma on aika tiukasti mukana teoksessa. Näin Suomalaisellakin.

Esipuheen loppu tiivistää sarjakuvan tason hienosti. ''Siitä ei varmaan tullut maailman paras, mutta ei kai huonoinkaan.'' Olen lukenut lukuisia parempiakin sarjakuvia, mutta seikkailun ja hitusen myös historian nälkään voin suositella tätä sarjakuvaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin