sunnuntai 27. elokuuta 2017

''Vittu noi rakkauden sokasemat lampaat'' – rakkausrunoutta ja -lyriikoita Runokuun hengessä

Jokin aika sitten ajelin autolla kohti purjerantaa kuunnellen tapani mukaan radiota. Kuuntelemani kanavat ovat vaihdellen Ylen Vega tai X3M. Olin juuri parkkeerannut auton ja menossa rikaamaan venettäni, kun jäin kuuntelemaan soivan laulun sanoja. Oli pakko selvittää mikä laulu oli kyseessä. Jokin kappaleessa herätti mielenkiintoni.

Kyseessä oli Miss Lin versio Magnus Ugglan 1:a gångenista. Onhan Linkin versio hyvä, mutta Ugglan alkuperäinen kappale on yksinkertaisesti ihana, ja se onkin soinut useamman kerran viime päivien aikana kappalelistallani.

Varför skynda på
när den tiden snart är här ändå
--
Så mens ditt hjärta slår an
passa på om du kan
fånga varje ögonblick
--
behöver inte ha så brått


Kaivoin Runokuun innoittamana hyllyistäni kaikki runokokoelmat ja olenkin selaillut niitä etsien rakkausrunoja. Mieleeni muistui yläasteikäinen Lukumato, joka luki suurella innolla Leinon ja varsinkin Runebergin imeliä ja paatoksellisia tekstejä. Jotenkin, ei ehkä yllättäen, ne eivät enää onnistuneet herättämään yhtä suuria ihastuksen tunteita. Ennemmin jonkinlaista myötähäpeää ja hämmennystä - todellako olen tykännyt tällaisesta! Kun joukkoon lisää vielä ties mitä muita paatoksellisuudessaan korkealentoisia rakkaudenjulistuksia, mieleen piirtyy toivottoman romantikon kuva. Älkää peljätkö, en ole kuitenkaan sellainen ollut. Paljastettakoon, että olin silloin jo ihan yhtä synkkä ja vakava kulttuurin kuluttaja kuin nykyäänkin, ainakin melkein.


En joudu myöntämään, että olisin rakkauslirkutusten suuri ystävä. Joskus on kuitenkin ihan hyvä jättää oma suurin mukavuusalue ja möyriä rakkauskirjallisuuden parissa. Sitä kai lähdin hakemaan ilmoittautuessani bloggaamaan Runokuun teemasta. Runokuu onnistui nimittäin palauttamaan tietynlaisen innostuksen aihepiiriin.

Ei ehkä kuitenkaan. Rakkaus aiheena on runoudenkin piirissä niin loppuun kulutettu aihe, että tuntuu, ettei siitä saa enää yhtään mitään kiinnostavaa irti, jos kulkee vain niitä perinteisiä latuja. Olen ylipäätänsä miettinyt, miksi rakkautta käsitellään niin ihanana asiana, pään täydellisesti sekoittavana, toivottavana, ikuisena, ihmisen suurimpana ja kauneimpana tunteena ja tärkeimpänä ihmissuhteena. Miksi ensirakkaus on muka jotain niin suurta, alkuhuuma ihastuttavaa? Ja se minulle kaikkein hämmentävin kysymys, jonka voi ihan hyvin vielä toistaakin: miksi ihmeessä romanttinen rakkaus toiseen ihmiseen on tunteista ylistetyin, tunteiden hierarkiassa ylin? Kuunnelkaa nyt vaikka näitä Runebergin säkeitä: Se, hon kommer, se, den blyga flickan / kommer redan; inom några stunder / sitter jag på hennes rosenläppar, / och hon bär mig troget hela dagen --.

Ystävieni toimesta olen saanut kyseenalaisen kunnian olla maailman epäromanttisin ihminen. Noin suuri oletus on varmasti vähän liikaa, mutta jonkinlainen totuuden itu lausahduksessa on. Sikäli mikäli romanttisuudella tarkoitetaan sitä, mitä viime päivieni rakkausrunotutustumiseni ovat antaneet ymmärtää.

Ei, ei, minulla ei ole mitään romanttista rakkautta vastaan. Rakastakaa ja antakaa rakastaa. Minua puhuttelee ennemmin vaikeammat teemat rakkaus(?)lyriikoissa.

Jos lyöt vielä kerran niin minä tapan sut
Ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut
--
Kidutettu eläin häkissään
--
Olisitko hyvä mulle, jos mä oisin mukavampi?
--
Mutta minä rakastan kaikkea hänessä
Olisin halunnut nukkua hänen viereensä unohdukseen
Hän oli kaunis

Aina ei rakkauden kohde kohtele hyvin. PMMP:n Joku raja -tekstissä käsitellään onnistuneesti vaikeaa aihetta suhdeväkivallasta. Sitä, kuinka väkivaltaa kohtaava menee itseensä, omiin oletettuihin vikoihinsa, mutta kaikesta huolimatta vain rakastaa. Odotan sitä aikaa, kun teksteissä voitaisiin puhua myös henkisestä väkivallasta, joka on aivan yhtä väärin kuin fyysinenkin pahoinpitely. Valitettavasti henkinen väkivalta nähdään usein edelleenkin jotenkin alempiarvoisena tai pahimmassa tapauksessa ei väkivaltana lainkaan.

Intternetissä poika tapas naisen
se oli kaunis ja erilainen.
Ne kävi elokuvan jälkeen aina syömäs
usein illat veny erittäin myöhää.
Poika saatto naisen rappukäytävää
käytöstavat oli jotain niin näyttävää.
Suhde toimi, kaikki oli selvää
--
ystävät sano koht on kynttilät haudalla.
--
vittu noi rakkauden sokasemat lampaat.

--
Mies hakkaa naista, minkä kerkee
--
Mies sanoo: sä oot tarpeeton
--
Nainen itkee suu täynnä haavoja
mies nauraa katsoessa raatoa.
Höylää niskasta raastimella paloja

Kuristajan Vuosisadan rakkaustarina on kaukana imelästä rakkauslurituksesta. Kiehtovan siitä tekee ainakin löyhä perustuminen tosiin tapahtumiin ja yllättävä loppuratkaisu. Kappaleen teksti kertoo tarinan naisesta, joka joutuu suunnitelmallisen, silmittömän väkivallan uhriksi kumppaninsa toimesta, tai siis henkilön, joka esittää rakastavaa kumppania. Se kertoo raadollista tarinaansa siitä, kuinka pintapuolisesti hyvältä, kohteliaalta ja rakastavalta näyttävä ihminen voikin oikeastaan olla murhaaja ja mieleltään vinksahtanut. Minkäänlainen pohdinta siitä, kuinka väkivallan tekijä olisi yhteiskunnan huono-osainen ei auta, sillä kappaleessa viitataan Edmund Kemperiin, yhdysvaltalaiseen sarjamurhaajaan, jonka teot ovat karuja jo pienestä lapsesta.

Vuosisadan rakkaustarinan kohdalla liikutaan jo harmaalla alueella siinä, voidaanko tekstin tilannetta sanoa edes rakkaudeksi. Olen selvittänyt kappaleen taustoja siinä mainittujen ihmisten kautta jonkin verran. Herää kysymyksiä siitä, rakastiko Kemper uhrejaan, jotka paloitteli, raiskasi ja osin taisi syödäkin, tai voimmeko puhua rakkaudesta, jos se polkee muiden ihmisten oikeuksia. Salattujen elämien viittaukseen en osaa edes ottaa enempää kantaa. Ehkä suurin ongelma onkin määritelmä siitä, milloin ei kyse ole enää edes yksipuolisesta rakkaudesta vaan ainoastaan inhottavasta toiminnasta. Kemper on ollut vankilassa jo monen monta vuotta, ja tuskin koskaan vapautumassa sieltä.

Varsinkin nyt kun olen oikein etsimällä etsinyt rakkausrunoutta, minulle on käynyt niin, etten juuri yhdestäkään löydä rakkautta. Minulla on häpeällisen huono tuntemus Tanskasta, joka on jäänyt Ruotsin ja myös Norjan alle. Olen viime aikoina korjannut tätä haalimalla tietolähteitä Tanskan historiasta ja nykypäivästä, maantiedosta, musiikista, tieteen saavutuksista jne. Löysin  vastikään ilmaiseksi kirjaston vaihtohyllystä Vibeke Arndalin teoksen Ambrosius Stubista, 1700-luvulla eläneestä tanskalaisesta runoilijasta. Siirryin suorilta käsin osaan ''Kærligheds pagt'', mutta runot eivät tuntuneet kertovan rakkaudesta.

Nærværende Anton og Anna hans brud
har ærligt i Køping holdt brylluppet ud,
der sad tre hundrede sjæle i rad
og fik overflødig af vin og af mad
jo mere de tæred, jo mere de fik,
og det er Jens Clausens sædvanlige skik;
derover beklaged sig mangen en gæst,
han slog ej for tiden sin mave på læst
jeg selv var i klemme, tilsidst blev jeg fri,
der lommen stod munden i retterne bi
ja  bruden må tilstå, at førend hun slap,
blev livet forsynet, og trøjen for knap.
For resten har Anton og Anna så vel
forholdt sig, at ingen med føje og skel
kan nægte, hvad skudsmål der gives enhver,
som haver sin næste på bolsteret kær,
et barsel og kirkegang står kun til rest,
sligt meldes den hæderlig Tranderuppræst.

Toinen aika hauska runo löytyi myös:

Fødes, grædes, svøbes, ammes,
vugges, tumles, bæres, gå,
tugtes og i tvang annammes,
lege, vokse, tanker få,
elske, bejle, giftes, mages,
lykke væltes ned og op,
ældes, svækkes dø, begraves:
Det er alt vort levnets lob.

En ole edelleenkään varma, mitä on rakkaus runoudessa. Ehkä pitäisi jatkaa vastauksen etsimistä, jos innostuisin vaikka enemmänkin. Rajanveto on vain kovin vaikeaa, herää paljon kysymyksiä. Toisaalta, kenelläkään ei liene oikeutta määritellä sitä, mitä on rakkausrunous noin yleisesti.

Tror du att vi kommer leva lyckliga i alla våra dagar. –Petra Marklund, Händerna mot Himlen

Jag kan inte ens gå, utan din luft i mina lungor. –Kent, Utan Dina Andetag

6 kommenttia:

  1. Luin Runokuuta varten erään oodikokoelman vuodelta 1999 ja se toistaa pitkälti vanhoja rakkauden kliseitä, mutta on myös uusi. Mietin ihan samaa, että miten rakkaus onkin niin ylivoimainen tunne ja hekumassaan jotain hillitöntä, ikiaikaista kirjallisuuden polttoainetta.

    Tosiasiassa useimmiten rakkaus on sokea tai osoittautuu vankilaksi. Siitä voi tulla elämän suurin virhe, kuten Kuristajan tekstissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten voi kysyä sitäkin, onko hyvä, että rakkautta pidetään niin suurena tunteena. En tiedä, minusta ei välttämättä. Ainakaan, jos se menee siihen, että rakkaussuhdetta aletaan pitää jotenkin muita suhteita tärkeämpinä.

      Totta, että useasti romanttisissa suhteissa on niin suuret tunteet mukana, ettei toisen 'virheitä' huomata eikä suhteista lähdetä riittävän aikaisin pois. Tuskin siitä voi kuitenkaan ketään syyttää. Kuristajan tekstin tilanne on valitettavasti varsin yleinen, PMMP:n vielä yleisempi.

      Poista
  2. Ehkä se "suuri rakkaus" on jotain himoa ja kuorrutusta, jolla on loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä rakkauden kanssa. Onko sitten niin, että ns. parisuhderakkaus on aina jotenkin vääristynyttä? Mitä enemmän mietin sitä vähemmän tiedän, mitä rakkaus on. Sama pätee kyllä tällä hetkellä moneen muuhunkin asiaan. Toi Kuristajan biisi on kyllä kolkoista kolkoin. Tehokas tietenkin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuristajan teksti ja laulu on mahtava. Tuntui suorastaan vääryydeltä pilkkoa se tuollaisiin osiin, kun se kuitenkin on kokonainen tarina.

      Ehkä tässä palataan taas siihen, että rakkaus on niin monimuotoinen asia, ettei sitä oikein pysty määrittelemään niin, ettei jättäisi mitään siihen kuuluvaa ulkopuolelle.

      Mitä enemmän mietin, sitä enemmän ajatukset menevät tämän asian suhteen solmuun.

      Poista
  3. Rakkaus on kyllä vaikea aihe, vaikka vuosituhansia sitä on kaluttu. Minusta sitä ei ole saatu tyhjentävästi selitettyä, vaikka paljon kliseistä tavaraa tietysti on. Kai rakkaus kuitenkin on jokaiselle ihmiselle omanlaisensa kokemus, eikä koskaan samanlainen kahta kertaa. Ja onhan rakkaudellakin kronologiansa ja elämänkaarensa: alkuhuuma on aivan jotain muuta kuin vuosikausien saatossa syntynyt ja kehittynyt kiintymys.

    Minua rakkaus kiehtoo paljon, onhan se niin monikasvoinen ilmiö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole tyhjentävästi kaluttu, valitettavasti vain jäädään siihen samanlaiseen ilmaisuntapaan kovin helposti. Kyllä muakin rakkaus ilmiönä kiehtoo. Ehkä tällä hetkellä eniten ei niin tunnettuihin (a)romanttisuuden muotoihin tutustumisena.

      Poista

LinkWithin