sunnuntai 18. elokuuta 2019

Arne Ruset - Vi kan ikkje eige kvarandre

Norjankielinen alkuteos (2016)
Kustantamo: Bokvennen
Sivumäärä: 159
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Vi kan ikkje eige kvarandre on kirjan nimi, joka riitti jo siihen, että esitin kirjastolle kaukolainapyynnön tietämättä teoksesta mitään sen tarkempaa. Välillä on kovin hauskaa lukea jotakin ilman suuria ennakkoselvityksiä. Teokseen on koottu Rusetin runoja aina vuodesta 1973, läpileikkauksena kirjailijan lyyriseen uraan.

Teoksen nimikkoruno sisältyy runosarjaan 'Seks fragment frå eit samvære' ja on kiertänyt useissa norjalaisissa hääaiheisissa jutuissa. Kerrotaanhan siinä kuinka emme voi omistaa toisiamme, mutta voimme lainata ja vain unohtaa palauttaa takaisin. Samaa tyyliä edustaa erityisesti 'Å leve': Elämä ei ole helpointa mitä löytyy, eikä aina viehkoja ruusuja tai heläjävää musiikkia, mutta kun täällä kuiteskin ollaan, niin voihan sitä ihan vähän soittaa näitä elämän urkuja.

Uppouduin nynorskin kauniisiin kiemuroihin ja olen onnellinen, että ymmärrän viimeinkin tätä kielimuotoa vaivattomahkosti. Nynorskin oppia saa vain äidinkielisille suunnatuista materiaaleista. Välillä niiden kanssa on ollut pitkiä iltoja. Mutta olen saanut tämän kauneuden itselleni enkä kadu hetkeäkään, että olen välillä epätoivoa tuntien yrittänyt kahlata kieliopin kiemuroita läpi. Kaikki on ollut sen arvoista. 

Kielimuotorakkauteni ja kaikkien sen suomien esteettisten elämysten tähden olen valmis antamaan osin anteeksi senkin, etten edes välitä suurimmasta osasta tämän kokoelman runoja. Ne ovat pääosin ihan kivoja, muutama mitäänsanomattomia. Sitä vastoin osa on niin hienoja, että en kadu muutaman kolikkoni menetystä kaukolainamaksuihin. Kaikkein hienoimmat päätyivät runovihkooni Malinowskin, Bergmanin ja Vesaasin säkeiden joukkoon.

Näistä erityisen hienoista yksi on 'Han gjekk i tog', jonka neljän säkeen mitta vie lukijan keskelle Norjan kansallispäivän kulkuetta, ilakoivia ihmisiä, jotka eivät kuulleet hurraa-huudahdustensa keskeltä nousevia avunhuutoja. Tunnelmaa on mahdollista ymmärtää, vaikka ei olisi ikinä ollut osallisena toukokuun seitsemännentoista riemuissa. Toinen on Skjelettdiktin anatomiasalin luurankotanssi ja Gammal mannin vaikuttava kuvaus kuolemasta. 

Onkin hienoa kuinka Ruset onnistuu lyhyissä, ihan vain muutaman säkeen mittaisissa runoissa saavuttamaan jotain merkittävää, jonka avulla on mahdollista ylittää rajallinen sanamäärä. Kuten hän toteaakin: 

Med få ord
skal vi beskrive
det heile. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin