tiistai 24. maaliskuuta 2020

Henry Parland - Dikter

Ruotsinkielinen alkuteos (julkaistu 2018)
Kustantamo: Svenska litteratursällskapet, Appell förlag
Sivumäärä: 871
Mistä sain? Kirjamessuostos



Livet svans
som piskar solen att lysa
natt bli dag,
slänger mänskorna till jorden
sopar alla flugor från himlen,
dess evighetsrapp
låter tomheten tänka självmordstankar.



Vuonna 2018 tarttui Helsingin kirjamessuilta mukaani järkälemäinen kokoelma suomenruotsalaisen Parlandin runoutta, jota olen siitä asti lueskellut silloin tällöin. Jos silloin en tiennytkään kirjailijan tuotannosta yhtikäs mitään, on sen lyyrinen osa tullut tutuksi 871 sivun myötä. Ihme olisi, jos ei olisi tullut, sillä Dikter sisältää tämän osan tuotantoa kokonaisuudessaan. Matka Parlandin kanssa on ollut kiinnostava ja mieltä ylentävä, mutta olen kahden vaiheilla sen suhteen, ovatko runot neroutta vai jo aivan liian riisuttuja kaikessa modernistisuudessaan.

Takakansi tietää kertoa Parlandin olleen nuorin ensimmäisen sukupolven suomenruotsalaisista modernisteista. Hänen runonsa ovat vahvan tyyliteltyjä, lakonisia ja ironisia, joissa ihmistä kuvataan ulkopuolelta jonkinlaisena pintana. Teoksen alussa on monikymmensivuinen johdanto kuvituskuvineen ja loppuun sisältyy hyvin pitkä kommenttiosia, jonka mittaista en ole aiemmin missään nähnyt.

Yllättäen päällimmäisenä mieleeni on jäänyt runojen tiivis muoto, joka ei kasva pituutta eikä leveyttä suuria määriä. Yhtenä ainoista poikkeuksista on runo Ångest, joka on kaiken muun välissä hengästyttävän tiivis ja muodoltaan hämmentävän poikkeava suhteessa muuhun tuotantoon. Sen lisäksi kokoelmaan sisältyy myös venäjää (tämän olen vuosien saatossa unohtanut, mutta takakansi näin väittää) ja saksaa, muistikuvieni mukaan yksi runo on saksaksi ja muutamassa muussa jokin lause välissä. 

Parlandin lyhyt mitta onnistuu kahlitsemaan minut mukaani ja koen miellyttäviä tuntemuksia, sillä pidän erityisesti runoudesta, joka sanoo lyhyesti paljon. Siihen, kuinka sanoilla on mahdollista sanoa valtavan paljon käyttämättä romaanin verran sivuja yhteen tarinaan, sisältyy jotain kauneutta. Yltympäriinsä tilaa ottava teksti ei myöskään houkuta runojen tapauksessa lukemaan. 



När jag inte ser dig
älskar jeg dig
ser jeg dig
är jag rädd för dig
däremellan hatar jag dig



Nuoreen voimaan kirjoittaneen Veli-Matti Huhdan luennassa teos saa aivan erilaisia merkityksiä kuin omassani. Minulle, kuten uskoisin kaikkien blogiani kauemmin lukeneiden tietävän, ja minut tuntevilla ei ole piiruakaan epäilystä, kieli on kaikki kaikessa - esteettinen elämys, mielihyvän lähde, jatkuvan olemisen tyyssija. Jos kieli ei ole kunnossa, ei mikään enää onnistu pelastumaan täydeksi, jos taas kieli on juuri oikealla tavalla hiottu huippuunsa, voin antaa minkä vain löperön ja huiskaisten tehdyn taiteen anteeksi. Tietysti parhaassa tapauksessa kieli yhdistyy muuhun hienouteen, eikä tämä ole nyt kannanotto Parlandin runouteen vaan vain ihan yleinen huomautus. 

Senpä tähden Parlandkin on ensisijassa kielensä ennen kokonaisuutta. Lopulta kyse ei ole siitä, mistä Parland kirjoittaa ja kuinka se suhtautuu hänen elinaikaansa, vaan siitä millaisia sanavalintoja hän käyttää ja kuinka sanat kietoutuvat toisiinsa ja sen hetkiseen kielihistorialliseen tilaan. Sivun 477 nimetön runo saavuttaa huippunsa sen ansiosta että siinä Parland käyttää sellaisia muotoja kuin Pilsnern däremot / tycker om / de hungriga och de krapulantiska ja brödskivornas huliganer.    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin