lauantai 18. lokakuuta 2014

Kevään yöt niin valoisat, niin valoisat. Yksinäisen sydän ikävöi, ajatukset palavat

(v.40, lauantai)

Gilďa ijat ćuov' gadat (1974)
 Painos: 1980
Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 62
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
Nils-Aslak Valkeapää on yksi suosikkirunoilijoistani. Jaksan aina lumoutua hänen yksinkertaisista sanoistaan. Ihmetellä, kuinka voi saada aikaan niin syvällistä, mutta rentoa tekstiä. Mutta Valkeapää siihen kykenee.
    Kevään yöt niin valoisat - kokoelma ilmestyi omakustanteena 1974, Valkeapään ollessa 31-vuotias. Kirjan esipuheessa käytetään hienoa termiä keskeislyriikka, joka minulle kuitenkin jää hämäräksi tarkoitukseltaan. Kokoelma on siitä huolimatta hieno ja yksi harvoista suomennetuista saamelaisen kirjailijan kirjoista. Olisin iloinen, mikäli vastaan tulisi useampiakin. 
     Lappi ja luonto - mitä muuta sitä tarvitsisikaan enempää? Nämä kaksi asiaa yhdessä takaavat lähes varmasti nautinnollisen lukukokemuksen. Luonnon kulku tulee lähelle lukijaa niin kauniisti, että sanattomaksi veti. Jokainen runo on lyhyt, noin 5-10 säkeen mittainen, mutta sisältää silti paljon enemmän, mikäli jaksaa kaivaa. Valkeapää toimi aikanaan Maailman alkuperäiskansojen järjestön, WCIP:in, kulttuurikoordinaattorina. Runoista huokuu tiiviin luontoyhteyden lisäksi suuri, jopa kiivas halu puolustaa saamelaisia ja muitakin alkuperäiskansoja. Säkeiden välistä kuultaa myös pettymys alkuperäiskansojen huomioon ottamisen vähyydestä, mihin taatusti on täysi oikeus. Kuinka monta kertaa saamelaiset mainitaan vaikkapa Suomen perustuslaissa? 
     Tekstin viimeistelee kaunis ulkoasu, jossa on myös Valkeapään piirtämät kuvitukset. Vain mustaa käytetty, yksinkertaisesti. En kovin monta kertaa sano näin, mutta Nils-Aslak Valkeapään runot ovat kuin elämä. Hyvin yksinkertainen, mutta kun hieman pysähtyy katsomaan ja ajattelemaan, hyvin moniulotteinen ja moninainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin