perjantai 14. elokuuta 2015

Elokuinen yhteislukumaraton - lukuiloa!

Kesän ensimmäinen lukumaraton jäi välistä, mutta nyt olen taasen mukana. Tällä kertaa ajattelin ottaa ihan rennosti ja lueskella niitä kirjoja, jotka ovat omissa hyllyissäni tai lainassa kirjastoilta. Aloitan nyt perjantai-iltana 8.10 ja päätän seuraavana päivänä samaan aikaan.
Samalla lukumaraton-postaukseni kuuluvat lukuiloa-haasteeseen, sillä onhan tämä varsin hauskaa puuhaa.
Viime maratoneissani olen lukenut erittäin mukavia kirjoja (toki myös pettymyksiä) kuten Heini Junkkaalan Soita minulle Billy, Sapfon Iltatähti, häälaulu ja Doris Lundin vaikuttava Eric. Eikä sovi unohtaa, että lukumaratonien aikana löysin toisen suosikkisitaateistani, Junkkaalan näytelmän alkulehdillä olevan, RuPaulin sanoman: You are born naked and the rest is drag (Olet syntynyt alastomana ja loppu on dragia).
Tämän kertaisen maratonin aloitan iki-ihanalla Else Holmelund Minarikin Pikku Karhun tarinoilla, uusintalukua siis. Pääsen ainakin vauhtiin. Onnea samalla muille lukijoille, olitte jo aloittaneet tai tulitte mukaan huomenna. Pidetään hauskaa ja nautitaan lukemisen ilosta.

Aikataulua maratonista:

8.10 Maraton alkaa Else Holmelund Minarikin Pikku Karhun tarinoilla.
8.57 Pikku Karhun tarinat on luettu, pohdin uutta kirjaa ja valmistaudun nukkumiseen.
9.40 Päädyin aloittamaan kielipakinakokoelmaa Maailman vaikein kieli, selailin sitä ja lueskelin ensimmäiset kymmenen sivua. Huomenna sitten jatkuu, nyt menen nukkumaan niin jaksaa taas olla virkeänä ja lukea.
8.19 Uusi päivä, olen selaillut muiden blogeja, joihinkin jopa kommentoinut ja nyt jatkuu myös oma urakkani kielipakinoiden parissa.
9.29 Lukuisia nauruja olen nauranut ja nyt on hengähdystauko paikallaan.
10.26 Nyt jatkan lukemista.
3.00 Luin juuri pakinat loppuun ja sain samalla paljon ajattelemisen aihetta. Seuraavaksi pohdin uuden kirjan.
4.21 Juhana Vähäsen Avaa tule on tällä hetkellä kesken, kyseessä on upea kirja, joka vaatii hidastelemaan. Silmät hyppivät riviltä toiselle ja ajatus ei kulje, joten pieni ulkoilu ja jaloittelutauko lienee paikallaan.
5.20 Jälleen on aika jatkaa lukemista ja katsoa mitä Avaa tule tuo tullessaan.
7.11 Avaa tule on nyt luettu ja tunti lukuaikaa jäljellä. Ehdin lukea vielä yhden ohuen kirjan.
7.55 Yksi satukirja tuli juuri saatettua loppuun. Tähän on hyvä päättää maraton.

Maratonin loppukoonti

Maraton on siis nyt jälleen ohi - ja voi kun olen innoissani. Mieleen ehti jo juolahtaa ajatus talvi-iltain maratonista, lomalla lämpimien peittojen alla joulun aikaan. Katsotaan saanko aikaiseksi (ja voihan tästäkin saada yhteismaratonin, jos muutkin innostuvat).

Hetkeksi nyt kuitenkin vielä tämän kertaiseen.

Kirjat:

Else Holmelund Minarik - Pikku Karhun tarinat
Lari Kotilainen ja Annukka Varteva (toim.) - Maailman vaikein kieli
Juhana Vähänen - Avaa tule
Richard Scarry - Perinteisiä tarinoita

Lopputuloksena on neljä kirjaa, joista kolme omasta hyllystä ja yksi kirjastolta. Näistä yksi oli uusintalukua. Sivumäärä on 535. Kaksi kirjoista on hyvin nopeita lukea, kaksi vaatii erityistä pysähtymistä.

Arvostelut kirjoista julkaisen sitten aikanaan, tarkemmat päivämäärät ilmestyvät sivupalkkiin.

Mikäli en aivan väärin laskenut, luin yhteensä hieman päälle yksitoista tuntia.

Aivan erityisesti jäi mieleen Juhana Vähäsen runokokoelma. Se vaatisi vieläkin enemmän pysähtymistä, lukemista ja keskustelua muiden ihmisten kanssa, jotta kaiken voisi saada irti. Upea elämys kaikin puolin!

''-- samat vanhat silmät vaikkakin sumeat jo, ja ehkä hän sen vuoksi näkee paremmin itsensä, kaikki heijastuu tuohon sumeaan kalvoon ja hän näkee kaiken täydellisesti eikä enää tarvitse mitään ulkopuoleltaan, ei mitään epätäydellistä.'' - Juhana Vähänen

Kiitos vielä tämän kertaisen maratonin järjestäjälle blogista Oksan hyllyltä.

10 kommenttia:

  1. Maratoonaus on todella hauskaa. Minullakin on yksi uusintalukukirja mukana, tosin en ole vielä ehtinyt sinne asti. Mutta vanhoja muistoja on mukava palautella mieliin, ja toivottavasti sinulla oli onnistunut uusintakierros Pikku Karhun kanssa. Lukuintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle. Hauskaa on ollut jo alusta lähtien, ja Pikku Karhu oli yhtä mukava kuin muistinkin.

      Poista
  2. Hyvää maratonia! Minäkin aloitin tänään, jo iltapäivällä, huomenna taas jatkuu. Ihmeen verkkaisesti on oma maratonini sujunut, mutta hiljaa hyvä tulee. Ainakin on ollut ihania hetkiä maratonkirojeni parissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on tarkoituskin! Kivaa, että on mukavia kirjoja.

      Poista
  3. Hauskaa maratonia! Itse en osallistu, kun on musiikillisia intressejä tälle viikonlopulle (Flow), mutta hauskaa, että niin moni on mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunutta musiikkipäivää sinulle, pidä hauskaa.

      Poista
  4. Luitpa mukavasti erityylisiä kirjoja. Ja talvi-iltojen lukumaraton kuulostaa tosi hyvältä! Silloinhan sitä on hyvä lukea, kun pakkanen paukkuu nurkissa. :)

    VastaaPoista
  5. Mukavan erilaisia kirjoja sait luettua. Richard Scarrysta on mukavia lapsuusmuistoja niin tv-sarjan kuin askartelukirjojenkin osalta.

    VastaaPoista

LinkWithin