tiistai 11. elokuuta 2015

Suomen lasten hölmöläissadut

Julkaistu: 2005
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 139
Mistä sain? Lahjana
Olipa kerran kirja, joka on naurattanut ja ihastuttanut ihmisiä vuodesta toiseen, ja löytää yhä edelleen vannoutuneet ihailijansa. Siellä hyllyissä se lymyilee ja odottelee ottajaansa, joka löytää sen maailman. Mikäpä muukaan olisi kyseessä kuin Hölmölän kylä ja kylän asukkaiden arkea kuvaavat tarinat. Ja eräs lukija, joka on päättänyt lukea sen kirjan lyhyenä iltapuhteena.
Eletään vuotta 2005 tai ehkä 2007. Jossain siellä päin kuitenkin on hetki menossa. Lukija avaa kirjan ja alkaa lukea.
''Kauan sitten oli jossain päin Suomea kylä, joka näytti aivan tavalliselta kylältä. Kylän touhuja seuratessa huomasi kuitenkin, että kaikki ei ollut ihan kohdillaan.''
Niin - ei niin kauaa sitten oli lukija, joka näytti syventyneen innoissaan aivan arkiseen harrastukseensa. Pään sisäisiä mietteitä seuratessa kuitenkin huomasi, että kaikki ei ollut ihan kohdillaan.
Ja se epäkohta oli aivan pohjattoman typerät ukot ja akat. Ja äärettömän pitkäpiimäiset sadut.
Kirja eteni - kangerrellen ja huokaillen, epätoivoakin tuntien. Kerta toisensa jälkeen kirja meni hyllyyn pölyttymään. Mutta sieltä se aina silloin tällöin putkahti takaisin, saaden aikaan vain lisää huokailuja, jotka ajan kiiriessä muuttuivat älähdyksiksi.
Ikinä milloinkaan ei lukija aloittanut kirjaa alusta, ei lukenut yhden yhtä sivua toistamiseen. Jatkoi vain velvollisuudentuntoisesti siitä mihin oli kirjanmerkin viimeksi jättänyt.
Vuodet etenivät. Yhä edelleen sama kirja painoi mieltä ja kummitteli jättämättä rauhaan. Kertaalleen kirja oli käynyt jo komeron synkimmässä nurkassa - ja se kertaalleen tarkoittaa yli vuoden mittaista ajanjaksoa.
Aikaa kului. Lukija hankki uusia kirjahyllyjä ja tyhjensi komeron kirjoista, laittaen ne kaikki esille. Paha muisto tuli jälleen entistä näkyvämmäksi.
Kului päiviä. 31.7.2015 lukija sai tarpeekseen ja päätti ottaa kirjan käteensä ja lukea sen loppuun.
Kului minuutteja, tuskaisia sellaisia. Höyryä nousi päästä ja ärtymys suureni, kun lukija luki tarinan ukosta akan töissä. Kun enää viisi sivua oli lukematta, oli lukija taas luovuttamassa. Halu kiusasi, se pakotti jättämään kirjan taas hyllyyn pariksi seuraavaksi vuodeksi. Mutta sitten lukija puri kieltään, kasvatti istumalihaksiinsa juuret ja luki ne viimeisetkin viisi sivua. Kello kahdelta oli urotyö suoritettu.
Saadakseen edes jotain kirjoitettua, lukija selaili kirjaa hieman alkupuolelta ja myhäili kuvituksen onnistumiselle. Lukija ei kuitenkaan enää lukenut. Voimat olivat loppuneet ja kirjan painettuaan sitten kiinni, kiinni se sai myös pysyä. Omatunnon kolkuttava ääni sai vihdosta viimein kaikota.
Ja nyt, kun jonkin aikaa on lukemisesta kulunut - aikalailla tarkalleen 45 minuuttia - ei lukija pysty kirjoittamaan kirjasta mitään järkevää, sillä käsitys siitä mistä ensimmäisillä sivuilla kirjoitettiin on kaikonnut jo joskus, kun vuosiluvuissa oli vielä kaksi nollaa.
Yhdestä asiasta lukijalla on varsin hyvät muistikuvat, tuskasta. Ja varma tieto siitä, että jos kuuna päivinä kukaan tulee pyytämään lukijalta kirjaa luettavakseen, ikipäivinä se ei ole Hölmöläiset.

2 kommenttia:

  1. Tämä on ihana. Oppilaat tykkäävät tästä kovasti ja kirjan hölmöläisjutut, joissa kaikki menee ihan pieleen huvittaa kovastikin. Tätä on sitten luettu aika paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että joku tykkää, minä en sitten lainkaan. Kiinnitin paljon huomiota sellaisiin seikkoihin, jotka eivät kokonaisuuden kannalta ole ne oleellisimmat. Kokonaisuudessaan minusta tympeä, en lue enää.

      Poista

LinkWithin