maanantai 14. lokakuuta 2013

(vk 41, Lauantai)
ALBERT CAMUS, SIVULLINEN
L'étranger (1942)
Suomennettu 2010
Kustantamo: Seven
Sivumäärä: 160

Ensimmäinen kosketukseni nobelkirjallisuuteen tuli Albert Camusen Sivullisen muodossa. Kirja oli tavallaan huono, tavallaan hyvä ja samaanaikaan erittäin omalaatuinen.
     Kirja kertoo Meursault nimisestä Algerianranskalaisesta miehestä jonka äiti kuolee heti tarinan alussa. Oikeastaan Meursault ei tiedä kuoliko äiti sinä päivänä vai edellisenä tahi minkä ikäinen tämä oli. Se oli hänelle aivan yhdentekevää kuten kaikki muutkin asiat kirjan edetessä. >>Hän on kaikkea muuta kuin tunteeton, häntä elähdyttää syvä ja itsepäinen intohimo - intohimo ehdottomuutta ja totuutta kohtaan>>, näin takakannessa väitetään. Itse en sitä näin kuitenkaan nähnyt vaan aivan päinvastoin. Tämä on ensimmäinen asia, joka minua Sivullisessa ärsyttää. Totuudet olisi voinut ilman piittaamattomuutta kertoa. En tässä arvostelussa välttele juonipaljastuksia, juurikin sen takia, että jo takakansi kertoi kaiken mitä tarinassa tulee tapahtumaan.
     Heti äitinsä kuoleman jälkeen Meursault tapaa toimistonsa vanhankonekirjoittajan Marien uimarannalla.He uivat yhdessä ja rakastuivat toisiinsa uudemman kerran. Toisaalta tämäkin oli yhdentekevää. Toinen asia mikä ärsytti, oli samojen lauseiden toistaminen useasti tekstin aikana. Ensimmäisestä osasta en siis oikein pitänyt. Henkilöhahmot ovat viettämässä aikaa rannalla, kunnes arabiryhmä tulee vastaan. Raymondilla on ollut jo aiemmin kahnauksia heidän kanssaan.
     Toinen osa alkoi oikeudenkäynnistä, kun Meursault oli tappanut arabin. Tämä oli edellistä kiinnostavampi. Kuitenkaan se ei onnistunut pelastamaan tarinaa enää.
     Mikä tässä sitten mättäsi? Niin monet ovat kuitenkin Sivullisesta pitäneet. Suurimpanan syynä varmasti oli takakansi. Tarina ei tajonnut yllätyksiä. En päässyt syvälle kertomukseen, eikä Camus saanut minua pohtimaan asioita. Pinnalliseksi tämä jäi ja minua jäi vaivaamaan, mikä oli Camusin sanoma.
      Valitettavasti arvostelu jäi aika lyhyeksi, jos kirja olisi ollut vähänkin pidempi, se olisi jäänyt kesken äkkiä. Positiivisena palautteena voi sanoa, että toinen osa oli aika hyvä, kun ensimmäinen olisi edes vähän enemmän tarjonnut, olisi kirja miellyttänyt enemmän.

1 kommentti:

  1. Hei, kiva kun olit käynyt kommentoimassa blogiini ja löysin samalla mielenkiintoiselta vaikuttavaan blogiisi! Kirjablogien maailmasta nimittäin löytyy aika vähän niitä blogeja, joissa postailtaisiin paljon klassikoista.

    Tuo sinun määritelmäsi "kirja oli tavallaan huono, tavallaan hyvä ja samaanaikaan erittäin omalaatuinen" on muuten minusta erittäin kuvaava myös omaa lukukokemustani ajatellen, kun tämän joitakin vuosia sitten jouduin lukemaan yhtä tenttiä varten. Jotenkin tarina jätti minut vähän kylmäksi ja en pitänyt tarinan ilmapiiristä. Se oli jotenkin ahdistava. Mutta silti teos oli tavallaan mielenkiintoinen, ja ymmärrän kyllä, miksi sillä on vankka klassikkoasema.

    VastaaPoista

LinkWithin