lauantai 12. lokakuuta 2013

(vk 41)
RADCLYFFE HALL, YKSINÄISYYDEN KAIVO

The Well of Loneliness (1928)
Suomennettu 2010
Kustantamo: Basam Books
Sivumäärä: 434
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Noin kuukausi sitten kirjastosta käteeni tarttui Hallin Yksinäisyyden kaivo. Etsin jotain klassikkoa, jonka kirjailijasta en ollut koskaan kuulluutkaan. Tämä kirja oli ainoa löytämäni vaihtoehto ja tuntui kaiken lisäksi hyvin kiinnostavalta. Pidin kirjan alusta niin paljon, että tarkoituksella hidastelin lukemista näinkin pitkään.
     ''Stephen Gordon on erilainen tyttö - hän metsästää, miekkailee ja lukee kirjoja. Hän pukeutuu housuihin ja haaveilee leikkaavansa pitkät hiuksensa lyhyiksi. Stephen varttuu yläluokkaisessa perheessä Morton Hallin jähmeässä ilmapiirissö, ja vähitellen paikalliset etääntyvät yhä kauemmaksi hänestä. Nuoren naisen ja muiden ihmisten välillä vallitsee jokin määrittelemätön ero. Aikuisena Stephen rakastuu tulisesti - toiseen naiseen. Yksinäisyyden kaivo on vahva romaani kahden naisen välisestä rakkaudesta, ja se sai aikaan yhden Britannian historian tunnetuimmista siveettömyysoikeudenkäynneistä. Huolimatta siitä, että kirjan julkaiseminen kiellettiin vuonna 1928, siitä tuli nopeasti lesbokirjallisuuden klassikko.'' (takakansiteksti)
     Tarina alkaa ajasta ennen Stephenin syntymää. Lady Anna Gordon ja sir Philip odottavat innolla saavansa pojan, jolle he haluavat antaa nimeksi Stephen. Jouluaattona lapsi syntyi, mutta pettymykseksi se olikin tyttö, mutta Stephen siitä tuli. Pieni lapsi vaikutti aivan täydelliseltä, moitteettomalta ja hän sai vanhempiensa rakkauden osakseen. Hyvin pian Stephenin äiti alkoi inhota lastaan. Seitsenvuotiaana Stephen rakastuu ensimmäisen kerran, sisäkköön nimeltä Collins. Stephen suorastaan ripustautuu häneen ja myötätunnossaan haluaa ottaa Collinsin vesipolven itselleen. Stephen kiinnittäytyy isäänsä ja leikkii poikaa. Jo hyvin varhain hän ja lähipiiri huomaavat jotain epätavallisen poikkeavaa tytössä. Philip rakastaa tytärtään niin, että haluaa selvittää kuka Stephen oikein on. Omista kirjoistaan hän löytää vastauksen ja alkaa kasvattaa lasta poikana. Stephenin ollessa nuori, hänen isänsä kuolee onnettomuudessa. Vain Stephenin opettaja Puddle tietää Stephenin olevan lesbo ja tieto jää hänen taakakseen. Jokainen mahdollisuus suojella tyttöä on tärkeä, ennen kuin hän itse tulee tietoiseksi itsestään. Stephen yrittää etsiä hyväksyntää muiden ihmisten joukosta. Mutta ellei ole normaali, saa oikeuksiensa puolesta kamppailla ja kärsiä. Niin silloin 1900-luvun alussa kuin joskus tänäkin päivänä.
     Aihe on siis vieläkin ajankohtainen, vaikka keino jolla Hall sitä käsittelee saattaa olla joidenkin mielestä jo vanhentunut. Tarinalla on niin vannoutuneet vihaajansa kuin kannattajansakin. Samalla kun sitä kritisoidaan, sitä on myyty useita kappaleita ja se herättää kiinnostusta. Näinhän se kuitenkin taitaa olla, että parhaat kirjat jakavat tiukasti mielipiteitä. Sitten Stephenin oli kerrottava hänelle julma totuus, hänen oli sanottava: "Minä olen yksi niistä, jonka Jumala on otsamerkinnyt. Kuten Kain, minut on merkitty ja tahrittu. Jos tulet luokseni, Mary, maailma kammoksuu sinua, vainoaa sinua, kutsuu sinua saastaiseksi. [...] sinä käännyt puoleeni ja sanot: 'Sinä ja minä olemme kunniakkaampia kuin nämä ihmiset. Miksi maailma vainoaa meitä, Stephen?' Ja minä vastaan: 'Koska tässä maailmassa suvaitaan ainoastaan niin kutsuttuja normaaleja.' Ja kun haet luotani suojaa, sanon: 'En kykene suojelemaan sinua, Mary, maailma on vienyt minulta oikeuteni suojella. Olen aivan avuton, voin vain rakastaa sinua.'' Ehkäpä tuon kohdan perusteella voi jo sanoa, miksi teos sai aikanaan vahvaa kritiikkiä. Sunday Expresin päätoimittajakin tokaisi, että mieluummin antaisi lapselleen pikarillisen sinihappoa kuin tämän kirja. Omasta mielestäni yksityiskohtainen aisoiden kuvaaminen oli kirjan parasta antia.
     Sitten sain pettyä. Kirjan alun perusteella olin odottanut myös loistavaa loppua. Kun sota alkoi, jouduin toteamaan, että sitä ei Hall osannut kuvata, ei lainkaan. Sota kohtaus jäi hyvin laimeaksi, etenkin, jos sitä vertaa Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta romaaniin. Sen kohdan jälkeen kirjailijalla ei tuntunut olevan enää mitään sanottavaa, vaan noin sata sivua vaikutti keksimällä kesksityltä. Niitä olisi voinut reilusti lyhentää. Aivan loppu pelasti kuitenkin tarinan, se oli todella loistava.
      Varoituksena tähän, että seuraavassa on juonipaljastuksia lopusta, jotka voivat pilata kirjan lukemisen jännityksen. Loppu oli juuri sellainen, josta pidän kaikkein eniten. Surullinen, onneton, mutta siltikin jollain selittämättömällä tavalla kaunis. Tällaisia loppuja tarjoaa myös mm. Humiseva harju ja surkeiden sattumusten sarja. Arvostin Stepheniä, hän todellakin rakasti Marya päästäessään hänet vapaaksi. Ajatteli Maryn parasta ja uhrautui hänen vuokseen vaikka itse sai kokea tuskaa ja surua. Esittäytyessään Valerien rakastajana hän sai Maryn kokemaan hetken tuskaa, mutta siirtymään Martinille ja pääsevän näin normaalien joukkoon. Vaikka Mary rakastikin Stepheniä, hänestä ei ollut taistelemaan koko maailmaa vastaan. Kaiken taakan alla hän murtui ja menetti elämän ilonsa. loppu onkin julistusta hyväksynnän ja erilaisuuden kohtaamisen puolesta. ''Jumala, hän henkäisi, me uskomme, me olemme kertoneet Sinulle uskovamme... Me emme ole kieltäneet Sinua, nouse siis ja puolusta meitä. Tunnusta meidät, oi Jumala, koko maailman edessä. Anna meillekin oikeus elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin