Anonyymi - Herra Jackin ihmeellinen huone (IYK)

(vk. 2, sunnuntai)

GIOVANNI BOCCACCIO, FIAMMETTA

Elegia di Madonna Fiammetta (1343)
Suomennettu 1989

Kustantamo: Karisto

Sivumäärä: 210

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Mikäli Boccaccio halusi, että lukija huokailee tahattomasti, pakottaa silmänsä pysymään auki ja mörähtelee tuskasta, hän onnistui siinä täydellisesti. Tuskaa ja pitkiä minuutteja, sitä tarjosi Fiammetta. Parisataa sivuisesta romaanista virkkeistä neljä oli taidokkaita ja mielenkiintoisia, ja niistäkin kaksi tuli vasta viimeisellä sivulla.

     Kirjan taustat ovat joka tapauksessa mielenkiintoiset. Fiammettassa Boccaccio kuvaa omaa rakkaussuhdettaan naiseen, mutta kirjassa nainen joutuu hylätyksi, päinvastoin kuin oikeasti. Varmuutta miksi tarina toteutettiin näin ei ole - ehkä Boccaccio halusi kostaa nöyryytyksen, ehkä hän halusi saada rakastettunsa katumaan. Tämä opus on myös yksi nykyaikaisen romaanin ensimmäisiä edeltäjiä ja pitämäni Goethen nuoren Wertherin kärsimykset, ovat saaneet tästä vaikutteita. Ja kun viime vuonna tutustuin Decameroneen, ja pidin siitä, oli se melkein velvollisuus tutustua tähänkin. Kuitenkin, Decamerone on paljon parempi ja kiinnostavampi.

     Fiammetta on kokoaikaista valittamista, päähenkilö muistelee elämässään tapahtuneita muutoksia. Valittamisessa ei ole mielestäni mitään vikaa, mutta kun se on yhdistettynä pohjattomaan itserakkauteen, se alkaa vain ärsyttämään. Fiammetta on omasta mielestään maailman kaunein, maailman paras metsästäjä ja kärsinyt enemmän kuin kukaan koskaan, muiden kärsimykset ovat käsittämättömän pieniä, hänen kärsimyksiinsä verraten. Myös naisen alempana esittäminen, alkoi pikkuhiljaa tympimään. Toteaahan imettäjäkin, että nainen voi vain rakastaa ja suorittaa, mutta hän ei voi valita miehensä tekosia ja näin ollen joutuu tyytymään osaansa, jos mies päättää lähteä. Suorana lainauksena sivulta 71. ''Oivalsin kyllä, että paluuajan lähetessä minun olisi oltava iloisella mielellä, jotta kauneuteni, jota surut olivat hieman himmentäneet, palaisi ennalleen; sillä muutenhan en enää häntä miellyttäisi.'' Eikö Panfiloa [Henkilö, jota F rakastaa] mikään muu Fiammettassaan miellyttänyt kuin ulkonäkö? Eiköhän siis ollut oletettua, että Panfilo löytää toisen, jonka kanssa haluaa olla enemmän. Valittaessa otettiin esille useita mytologioiden henkilöitä. Mytologiasta kiinnostuneena tunnistin useat niistä ja kahden tarinan tiesin tarkemminkin, mutta se ei riittänyt. Syvälliseen kirjan tulkitsemiseen olisi vaadittu yksityiskohtaiset tiedot näistä kaikista jokaisine käänteineen. Siihen ei minusta ollut vaan

annoin muinaisten henkilöiden mennä vauhdikkaasti ohi.

      Klassikko on kuvaus ajastaan, minkä yksi virke tässäkin todisti. Vielä 1300-luvulla ei ollut käytössä ja tunnustettuna heliosentristä maailmankuvaa. Aiemmin mainittujen lisäksi kirjan huonoksi puoleksi lasken myös fontin. Kirjaimet olivat epätasaisia, josta johtuen rivit menivät epätasaisesti ja aaltoillen. Se rasitti silmiä ja alkoi helposti hyppiä riviltä toiselle. Huolimatta tuskasta, kirjassa tuntui olevan se jokin. Jokin asia, joka sai lukemaan sen loppuun asti jättämättä kesken. Ehkä se avautuu jokin päivä, kuten kävi Camusin Sivullisen kanssa. Ehkä minä jonain päivänä sen ymmärrän.