Elis Andersson, Frenologia

(vk.2, sunnuntai)
Ruotsinkielinen, 1900-luvun alkupuoli
Suomennettu 1913
Kustantamo: Ivar Willehad
Sivumäärä: 32
Mistä sain? Kirjastosta lainattu
  
Taukoa on tullut pakon sanelemista syistä jälleen vietettyä kirjojen parista, mutta nyt on aika palata kirja-arvostelulla. Luin Elis Anderssonin tietokirjasen vuoden alkupuolella. Miten päädyin tällaiseen kirjaan? 
    Aikoinaan luin Guy De Maupassantin Ihmissydäntä. Kirja ärsytti suuresti ja sen vuoksi jäi kesken, mutta frenologia jäi mieleen, mitä tarinassa paljolti käsiteltiin. Halusin tietää mitä kyseinen, jo aikansa elänyt, tieteenala tarkemmin ottaen käsittelee. Avuksi ja iloksi löysin tämän pienen kirjasen, jossa kerrottiin aivan perusteet frenologiasta - mutta se ei ollutkaan kirjan paras puoli.
         Ensimmäinen luku käsittelee sitä, mitä frenologia on ja mikä on sen tehtävä. Jo tässä vaiheessa kirjan vanhuus tulee ilmi. Frenologiaan tieteenä uskotaan kovasti ja nykyiset käsitykset(vertaan Dunderfeltiin) temperamenteista joutuvat sivuutetuiksi virheellisenä asiatietona. Historialliselta näkökannalta tarkasteltuna kirja on mielenkiintoinen.
    Kirjan pääosio on lyhyt selostus jokaisesta aivo-osasta, joita ovat esimerkiksi sukupuolisuuden keskus ja aviorakkauden keskus. Liki jokainen kohta heijastelee sitä maailmanaikaa, jolloin kirja on ilmestynyt. Käsitykset ''normalista'' ja epäsopivasta ovat hyvin erilaisia kuin nykyään -vai ovatko ne sittenkään ratkaisevasti muuttuneet. Tätä sopi pohtia lukemisen aikana. Onko kirjassa sittenkin jotakin myös meidän nykymaailmastamme. Ehkä oli, tai sitten ei - ajatukseni jäivät osaltaan keskeneräisiksi. Nykypäivän ihmisillä voin todeta olevan suurella osalla heikosti kehittynyt uskonnollisuuden keskus, sillä harvempi meistä taitaa täysin Jumalaan uskoa. Liekö tässä kohtaa tapahtunut aivojen surkastumista? Shakespearen arvostus oli Ruotsissa jo tuolloin suurta, ja August Ahlqvist totesi, että ruotsin kieli on täydellinen kirjailijan säkeiden tulkitsemiseen. Niin, tiettyjen aivonosien yli normalin kehittyminen saakin ihmisen kirjoittamaan kuin Shakespeare konsanaan. Seksuaalisuudella ja sen monimuotoisuudellakin on vahva osa kirjan sisällössä. Mielenkiintoista oli, joskaan ei yllättävää, että seksuaaliseen vähemmistöön kuuluminen tarkoitti tiettyjen aivonosien kehittymättömyyttä ja siitä oli mahdollisuus parantua sillä aivonosia voi myös tiettyyn pisteeseen asti kehittää. Vaikka oli varmastikin rohkeaa ottaa aihe käsittelyyn, häveliäisyyden verho on kuitenkin ympärillä - näistä asioista ei puhuta suoraan vaan heteroseksuaalisuuden kautta hieman viekkaasti ja vältellen, mutta kuitenkin ymmärrettävästi.
    Kerronnan aikana painotetaan myös, että yksikään aivon osa ei toimi yksin eikä ihmisten luonnetta voida tutkia ottamatta huomioon osien luomia vastavaikutuksia. Vaikka jokin osa, esimerkiksi kirjallisen lahjakkuuden, olisi kehittynyt, mutta luovuus olisi heikko, ei ihmisestä milloinkaan voi tulla lahjakasta ja suosittua kirjailijaa. Vastavaikutuksiin ei perehdytä sen enempää, sillä sivumäärä olisi venynyt liian pitkäksi.
    Kraniologia (pääkallon mittasuhteiden selvittämistä)kuuluu frenologian yhteyteen, mutta tässä kirjassa sitä ei tarkemmin käsitellä vaan johdetaan lukemaan kirja Fysiologia, jonka nimeä en näillä alustuksilla aivan täysin käsitä. Ehkä se selvinnee sitten, kun jostakin kirjan onnistun löytämään. Sen lisäksi ''sarjaan'' on saatavilla myös kuvaliite, jossa yksityiskohtaisesti selvennetään aivo-osien kohdat päässä. Ei suinkaan mielenkiintoni alaa kohtaan vähentynyt, vaan oikeammin lisääntyi entisestään.
     Kirjassa olevat osuudet, jotka käsittelevät frenologien jalkautumista ihmisten pariin, ovat myös mielenkiintoisia. Kuinka ihmiset jonottivatkaan päästäkseen frenologin tutkittavaksi ja myöhemmin kirjein antoivat kiitosta osuvasta tuloksesta. Näitä kirjeitä on muutama kappale koottu kirjasen loppuun.
      Mutta se mikä kirjasessa on kaikkein parasta on aivan valloittava kieli. Ihania sanoja ja lauserakenteita täynnänsä ilahduttamassa lukijaansa.

Kommentit

  1. Hih, oletpa varsinaisen aarteen löytänyt! Täällä ääneen nauroin lukiessani kirjan oppeja. Olen itsekin joskus törmännyt frenologian käsitteeseen nimenomaan jossakin kaunokirjassa ja sitten sen uteloittamana googlannut, mikä juttu se oikein on. Ja jotakin siinä oli sellaista, mikä minua kiehtoi, vaikken ehkä usko frenologian kovin suurta totuusarvoa tarjoavan. Jännä, miten tiede niin kehittyy tai ainakin muuttuu – se, mikä oli vakavasti otettavaa tiedettä joskus sata vuotta sitten, onkin nykyään vallan naurettavaa. Se pistää miettimään, milleköhän asioille nykytieteessä nauretaan joskus 2100-luvulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aarre tosiaan, kirjastojen varastot ovat täynnä niitä. Sellaisia, jotka eivät juuri koskaan päivän valoa näe, mutta sisällöltään ovat erinomaisia. On aina hauskaa tietää, että aikanaan kirja on ollut ahkerassa lukemisessa, mutta nyt hieman jo salaperäinen. Kaikkia kirjaston varastokirjoja ei edes merkitä tietokantoihin, mutta ne ovat vapaasti lainattavissa. Oikeastaan kirjastovirkailijat eivät välttämättä tiedä kaikista aineistoista. Ei siis ikinä tiedä mitä löytää. Kirjavarastot ovat ''valtakuntaani'', mikä olisikaan ihanampi paikka.

      Tiede kehittyy, mutta historiallisena katsauksena että hauskana viihteenä frenologia on oiva tutustumisen kohde. Ei sitä kyllä lainkaan vakavasti voi ottaa. Fysiologian löytäminen on jo suurempi ongelma, mutta minua kutkuttaa kovin päästä taas lukemaan lisää aiheesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit