Elämän makeus - Mont Analogue

(vk.5, sunnuntai)

Le Mont Analogue, Roman d'adventures alpines, non euclidiennes et symboliquement authentiques (1952)

Suomennettu 2014

Kustantamo: Basam Books

Sivumäärä: 112

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Miten kirjoittaa, kun ei ole sanoja, joilla kirjoittaa? Se, mitä juuri luin, oli käsittämätöntä. Käsittämättömyydessään kiehtovaa. Jotain mitä en vieläkään täysin ymmärrä, mutta toisaalta jossakin syvällä sisälläni, tunnen ymmärtäväni. ''Se'' on sellainen nimihirviö kuin Mont Analogue, Vertauskuvallisesti todenperäinen ja epäeuklidinen vuoristoseikkailukertomus, jonka on taiteillut ranskalainen kirjailija René Daumal.

         En ole halunnut vielä katsoa sanaakaan muiden arvosteluja, pienintäkään lausetta ennen kuin olen saanut tämän yritelmäni julkaistuksi. Haluan saada jokaisen mielessäni risteilevän ajatuksenpoikasen kirjoitettua juuri sellaisina kuin ne ovat, ilman pienintäkään vaikutetta toisilta. Samalla minulla on palava halu tietää, mitä muut ovat ajatelleet ja kokeneet, niin juuri, kokeneet tämän opuksen tarjoaman maailman.

        Kirjan takakansi lupaili jo hyvää, kun sen näin. Juuri sellaista kirjaa, josta voisin kiinnostua. ''Vain ne, joilla on pyyteetön asenne elämän arvoitusta kohtaan, ryhtyvät sanoista tekoihin'' ja ''--kiehtova yhdistelmä filosofiaa, kehitysromaania ja matkakertomusta'' sekä ''--teoksissa on vaikutteita niin idän uskonnoista kuin länsimaisesta mystiikasta'' herättivät mielenkiintoni ja haluni lukea. Ensin hapuilin, kunnes muutaman kymmenen sivua taakse jätettyäni löysin rytmin ja luin tämän saman kuluvan päivän aikana kirjan loppuun, siihen mikä sen loppu nyt oli. On väärin sanoa, että ''kymmenen sivua taakse jätettyäni'' sillä ne eivät jääneet taakseni, vaan elämään jonnekin, jota kutsun minuksi.

       Ihmettelen itsekin, minkälaista tekstiä saan tästä aikaiseksi, mutta juuri liki heti kirjan jälkimainingeissa, sanani vain tulevat ulos, ei kovin jäsenneltyinä. Tällaisena ne haluankin tähän ylös, huomatakseni myöhemmin, että kyseessä on ollut kirja, joka teki vaikutuksen ja sai ajattelemaan.

       Mitä kaikkea Mont Analogue kätkeekään sisälleen? Se mitä tässä tapahtui, ne sanat jotka kirjaan on kirjoitettu, ovat jo kaikonneet mielestäni. Vain tunne jäi, minulle joka suhtaudun kirjallisuuteen ja maailmaan tunteiden kautta. En muista melkein lainkaan mitä koin lukemisen aikana, tunnen vain tämän hetken, tässä ja nyt. Muistelisin, että en aivan kauheasti pitänyt kirjasta, pidin ihan hyvänä, mutta en mestarillisena. Se mikä jäi jälkeen, on monin verroin parempaa ja tämän jäljen vuoksi kirja ansaitsee jokaisen tähtensä. Siis - Mont Analogue ei ollut lukukokemuksena vahva, mutta lukemisen jälkeen, hetken ajatuksia koonneena, jäi jälkeen vahva kokemus. Vaikeaselkoista.

      Tarina kätkee sisälleen vertauskuvia huiman määrän. Sen takia se on kirja, jota suosittelisin kaikille ja kuulisin mielelläni kokemuksia. Yksikään ihminen ei taatusti tulkitse kirjaa samoin tavoin, niin kuin toisinaan käy joidenkin kirjojen kohdalla, että ne ovat niin yksiselitteisiä, että antoi kirjan kuinka monelle ihmiselle tahansa, kaikkien tulkinta on samansuuntainen. Seuraavaksi keskitynkin näihin minun tulkintoihini, eikä kirjaa lukemattomana tarvitse pelätä juonipaljastuksen uhriksi joutumista, sillä en usko, että tulet näkemään kirjan samalla tavoin.

       Retkiryhmä koostuu muutamasta, tarkemmin ottaen kahdestatoista ihmisestä, jotka ovat valmiita lähtemään pitkälle matkalle, josta kukaan ei tiedä kuinka kauan se kestää, tai mikä tarkalleen on määränpää. Mont Analogue on kilometrejä leveä ja korkea vuori, joka sijaitsee maapallollamme. Näin suuri, eikä sitä kukaan ole koskaan nähnyt, edes sen olemassa oloon ei uskota. Vuorta ei ole olemassa, mutta se on. Tämä vuori löytyy jokaisen sisältä, joka lähtee pyyteettömästi sitä etsimään. Se avautuu vain heille, ketkä ovat valmiita näkemään vaivaa, mutta siellä ollessaan ei matka lopu siihen. Löydettyään vuoren eli elämän tarkoituksen, on vain lähdettävä kipuamaan ylöspäin. Oikeastaan vaikein matka alkaa siitä, kun on matkan kuvitellut päättyvän. Retkiseurue, josta neljä on jänistänyt jo alkuvaiheissa pois, lähtee tälle matkalle hyvästellen läheiset ihmiset. He eivät koskaan palaa. Ne neljä, jotka jäivät, eivät kyenneet luopumaan arkisista iloistaan ja pelkäsivät totuutta. Purjehtiessaan kohti kuvittelemaansa määränpäätä, he ymmärtävät päivien kuluessa kaiken tavaran olevan vain arvotonta roinaa. Sitä heillä on paljon, mutta todellisuudessa he ovatkin vain hyvin köyhiä ja mitättömiä. Jokainen, hyvin erilainen ihminen, on erottamaton osa kokonaisuudessa. Jos yksikin jäisi, he eivät pärjäisi. Keskinäiset kinat on unohdettava. Nämä edellä esitetyt asiat huomattuaan, Mont Analoguen portti aukeaa.

       Matka ei päätykään, vaikka he ovat jo asettumassa aloilleen keskittymään omiin kiinnostuksen kohteisiinsa. Elämässä ei voi jäädä paikoilleen. Nimet ja määritteet jäävät pois. Enää he eivät ole kielitieteilijä, taiteilija, tutkija, mies, nainen - eivät mitään mitkä määritteet oli heidän kannettavakseen annettu. Sillä lopulta me kaikki olemme vain ihmisiä, emmekä edes oikeastaan ihmisiä. Me vain olemme. Tähän ajatukseen vaivuin ja tunsin ihmeellistä tyytyväisyyttä ja onnea. Kaikessa määriteviidakossakin voi vain olla, kaikki ovat vain on, eikä tarvitse, eikä kuulu, määritellä mitään. Ajatus on vapauttava, mutta todennäköisesti pian olen jo kaikkien määritteiden kanssa tekemisissä, seuraamassa ympäröivän maailman virtaa.

       Kirjan loppu on rakenteellisesti kiehtova. Tiesin, että kirja jäi kesken, mutta en olettanut ihan tällaista tapaa. Olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea kirjan joka päättyy näin, ja nyt sellainen tuli vastaan. Kirja loppuu kuin seinään, kesken aiheen ja lauseen. Viimeisenä on pilkku ja sen jälkeen ei mitään. Daumal kirjoitti kirjaa kuolemaansa asti, mutta ellei hän kuollut kirjoittaessaan, miksi hän ei saatellut edes lausetta loppuun. Mielikuvitukseni alkoi laukata...