perjantai 6. helmikuuta 2015

Lyhyehkö puheenvuoro kirjojen omistamisesta

Kirjojen omistaminen on mukavaa ja uskon, että muut kirjabloggaajat pystyvät samaistumaan tähän tunteeseen. Tyhjät hyllyt ovat autioita ja koti ilman kirjoja - no, se ei olisi koti. Kirjat pysyvät esillä, ne ovat suuri ylpeyden aiheeni. Kokoelmani käsittävät laadukkaita tietokirjoja, oppaita, nuotteja, sanakirjoja, romaaneja, runoja, näytelmiä. Suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ajanlaskua ennen olleesta ajasta viime päiviin. Painoksia 1800-luvusta eteenpäin. Realistisesta fantasiaan. Oikeastaan aika laidasta laitaan.

Nämä kaikki on järjestetty  suurin piirtein aiheittain, Shakespeare on omanaan, sillä se on keräilystäni erikoistunut kohde. Kokoelma laajenee alati ja tällä hetkellä pohdin jälleen minne laittaa kaikki Shakespeare-höpötykset, jotta ne saisivat arvoisensa paikan. Muiden kirjojen kanssa ei tilanpuutetta ole kuin hitusen (lue: järjestelyperiaatteideni kanssa jatkuvasti). Jos haluaisin, että kirjat ovat vain sekaisin ilman järjestystä, tätä ongelmaa ei olisi.

Viime aikoina on kysytty paljolti, miksi me ostamme kirjoja hyllyihimme, mutta sitten lainaamme luettavamme kirjastoista. Näin minäkin myönnän tekeväni. Harvemmin se oman hyllyn teos päätyy käsiin. Olen kehitellyt tähänkin useita tekosyitä, kuten halun tukea kirjastojärjestelmää, ihmisen halun omistaa asioita (näinhän se on ollut kovin kauan), keskustelun aiheiden saamisen muiden ihmisten kanssa. Loppujen lopuksi ihmisten vimmalle keräillä ei taitane olla järkiperusteita. Ellei siksi lasketa löytämisen riemua, kun jotakin tiettyä teosta on etsinyt pitkään.

Toisaalta minulla ei ole halua omistaa juuri muuta kuin kirjoja. Vain ne välttämättömimmät tarpeet. Tällä minä puolustan tätä käsiin räjähtänyttä harrastustani. Mikään muu ei ole levinnyt tällä tavoin ja jatkunut keskeytyksettä elämän ensimmäisistä päivistäni aina tähän hetkeen asti (ja tulee jatkumaan). Kirjat ovat osa elämääni, erottamaton sellainen. Olen jo kasvanut lukemiseen niin kiinni, että kirjojen menettäminen olisi erittäin vaikeaa ja täysin mahdotonta kuvitella. Siis - koti ei olisi koti ilman kirjoja.

Samalla kun ostelen kirjoja ja haluan tukea kirjallisuutta, karsastan kirjakauppoja. Ne hinnat ovat suuria, jokainen sieltä ostettu kirja on sijoitus. 30 euroa kirjasta on paljon rahaa, varsinkin jos se on sellainen, että se luetaan kerran läpi. Antikvariaatit ja kirjastojen poistomyynnit ovat minun paikkojani, yleensä pieni hinta, vanhat painokset ja minua hyvin paljon kiinnostavat kirjat houkuttelevat niiden pariin. Olenko minä siis viemässä kirja-alan tulevaisuutta alaspäin, kohti synkempiä näkymiä, kun en osta enkä juuri luekaan uusimpia kirjoja. Vai voisiko tämän nähdä toiste päin, että minä olen siirtämässä palan historiaa, ihmisyyttä ja sen kehitystä eteenpäin tuleville sukupolville. Olen turvaamassa kirjamaailman historian säilymistä omalla pienellä panoksellani, ettei historia unohtuisi. Ehkä molempia näistä tarvitaan, nykykirjallisuuden ja kirja-alan tulevaisuuden tukijoita, ja historian vaalijoita. Ja jokainen voi tehdä sekä että. Aina ei tarvitse ostaa uutuutta, voi myös viedä kirjojen ilosanomaa eteenpäin, vaikka kirjablogilla tai millä muulla keinolla tahansa. Jokainen uusi lukija takaa seuraaviksi vuosikymmeniksi kirjoille elinikää. 

Jos kirjojen hinnat kirjakaupoissa ovat suuria, kirjastojen poistomyynnissä ne ovat naurettavia. Kaikki myynnit, jotka olen kiertänyt, ovat tarjonneet kirjaa 0,20-1,00 eurolla. Ei koskaan kalliimmalla. Siis alle euro kirjasta. Kerran ihan ihmettelin erään kirjaston työntekijälle, että näistä poistomyyntikirjoista järjestettiin vielä alennusmyynti. Mistä hinnasta tuossa vielä alennetaan? Ja suurin ihmetyksen aiheeni tuli vastaan tänään. Kirjastossa järjestettiin poistomyynti, jonne menin tarkoituksena tehdä hyviä löytöjä. Astelin työntekijän luokse maksamaan hankintani, 11 kirjaa yhdeksänä niteenä, ja kaivelin kolikkoa taskustani. Hän toteaa, että tänään kaikki poistokirjat annetaan ilmaiseksi. Hiljenen, katson kasaani ja työntekijää ja lopulta totean voivani maksaa hankintani. Ei suostunut. Nämä olisivat maksaneet 1,8 euroa, en olisi köyhtynyt, hinta ei olisi tuntunut millään keinoin liian suurelta. Mutta ilmaiseksi, rahaa ei otettu. 

Lähiaikoina minun on tarkoitus lueskella omia kirjojani kun kirjastokasa on luettu, ehkä yksi, ehkä useampi. Sellaisen tehtävän annoin minulle, omistan niin paljon kiinnostavia tarinoita. Loppuun vielä nämä hyllyjeni uudet tulokkaat:   

   


1. J. L. Runeberg: Idyllejä ja epigrammeja. Painos vuodelta 2004. Kiitos vinkistä Ellenille, joka kertoi kirjasta Kirjojen kamarin kommenttikentässä. Sattui tuuri, kun heti seuraavana päivänä löytyi. Hauskoja sattumia päivään.
2. Molière: Saituri (painos 1973). Tämä 1600-luvulta peräisin oleva näytelmäkirjallisuuden klassikko pisti silmääni. Pidän näytelmien lukemisesta ja kyseisen aikakauden kirjallisuus on jäänyt vähemmälle.
3. Aleksandr Puskin: Jevgeni Onegin (painos 1976). Runoteos 1820-luvun venäjästä. Puskinia pidetään Venäjän suurena klassisena runoilijana ja kirjakielen luojana.
4. William Shakespeare: Suuret draamat I (1955) ja III (1956). Yrjö Jylhän suomentaman kokoelman osia, jotka sisältävät Romeo ja Julian, Kesäyön unelman, Macbethin, Kuningas Learin ja Venetsian kauppiaan. Osaltaan kartuttaa Shakespeare-kokoelmaani. Kyseisen suomentajan suomentamia teoksia en ole aiemmin omannut.
5. Leo Tolstoi: Anna Karenina. Painos on vuodelta 1966, julkaistu kahtena niteenä ja suomentaja on Eino Kalima. Kyseessä ei ole lyhennetty suomennos, minkä takia se päätyikin vihdosta viimein mukaani.
6. Marko Juntunen ja Riadh Muthana: Abu Ghraib - varissuo; Irakilaismiehen matka Saddamin selleistä Suomeen (painos 2007). Kirja on kuvaus poliittisesta vainosta, elämästä diktatuurissa sekä puheenvuoro pakolaisuudesta.
7. Elina Sana: Luovutetut; Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (painos 2004). Kirjan runkona on Natsi-Saksaan luovutettujen ihmisten ja heidän omaistensa puheenvuorot. Kuvaa aikaa vuodesta 1918 Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisiin aikoihin. Tässä minua eniten kiinnostaa taulukot ja asiakirjakuvat.

10 kommenttia:

  1. Voi, Idyllejä ja epigrammeja on aivan ihana! ;)

    Osuva teksti. Minä olen vasta lähiaikoina tajunnut kirjojen omistamisen ihanuuden, mutta kirjakaupasta ostettuina ne kyllä tuntuvat yläastelaisen kukkarossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täysin käsittämätöntä, että kirja maksaa muutaman kymmenen euroa uutena, mutta parin vuoden päästä saman kappaleen saa alle kympillä. Ja varsinkin klassikoiden painokset. Sama kirja on saatavilla sekä kirjakaupasta että antikvariaatista/kirjastosta. Helppo valinta maksaako 3 vaiko 30 euroa. Mutta tällaista tämä on. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. "Olen turvaamassa kirjamaailman historian säilymistä omalla pienellä panoksellani, ettei historia unohtuisi." Ihana ajatus, alan käyttää tuota itsekin!

    Minä teen kahdenlaisia kirjahankintoja: "ikuisuustovereita" ja "hetken mielijohteita". Ikuisuustoverit haluan niiden itsensä vuoksi, loppuelämäkseni omaan hyllyyn kokoelmaani. Hetken mielijohteet ovat jollain tapaa kiinnostavia tuttavuuksia, jotka hankin luettavaksi (tai potentiaalisesti luettavaksi), mutta jotka voin aivan hyvin laittaa eteenpäin käytön jälkeen (toisinaan myös käyttämättä). Kirjastoja käytän tietenkin myös paljon. Joskus kirjastolainasta tulee ikuisuustoveri, ja sitä on metsästettävä omaksi. Vanhempien kirjojen metsästys on jännittävää ja palkitsevaa: kun malttaa odottaa, yleensä toivotut tulevat jossain vaiheessa vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin tekstin suhteellisen nopeasti, joten kiitos, että nostit lauseeni esille. En olisi kiinnittänyt siihen muuten huomiota. Alan minäkin tuota käyttämään hieman laajemmin.

      Samanlaiset ovat kirjahankintani. Viime aikoina olen kuitenkin painottanut niitä ikuisuustovereita enemmän ja minulla on muutama sellainen kirja, jonka haluan hyllyyn, vaikka olenkin ne jo lukenut. Ne ovat pala minua. Minun on vaikea laittaa kirjaa eteenpäin, kerran olen näin tehnyt, kun kirjan lukeminen oli oikeasti puuta. Kyseinen kirja päätyi kirjaston vaihtohyllyyn ja seuraavalla viikolla se oli jo hävinnyt muiden joukosta. Haluan ajatella, että nykyinen omistaja tuli onnelliseksi, ehkä oli etsinyt kyseistä kirjaa pitkään. Vaikeuteen saattaa olla syynä se, että jokaisen olen hankkinut harkiten ja näin ollen tiedän lukevani sen jonain päivänä. Pisimpään lukemisen alla ollut kirja on ollut luettavana ehkä kuusi vuotta ja yhä edelleen se on kesken.

      Poista
  3. Oi kirjojen omistamisen ihanuus! Hieno kirjoitus! Ja kyllä, vanhojen kirjojen haaliminen hyllyyn on kulttuuriteko! Ihanimmat kirjat löytyvät usein juuri kirpputoreilta ja antikvariaateista. Uusissakin kirjoissa on oma ihana tuntunsa, mutta niitä on tosiaan hinnan vuoksi ostettava hyvin harkiten - mikä on tietysti murheellista monessa mielessä. Kuitenkin se on juuri niin, että kaikki teot kirjojen puolesta ovat hyviä ja oikeita tekoja, ne pienetkin. Ja ihan jo se, että lukee. Rahavarojen määrä ei kirjarakkautta mittaa.

    Ja ei, ei koti olisi koti ilman kirjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuistasi. Kirpputorit unohdinkin tyystin tuosta tekstistäni, vaikka niissäkin toisinaan pyörin. Rahavarannot eivät ole ne tärkeimmät, sen takiahan on hienoa, että on kirjastoja ja näitä halvemman hinnan paikkoja. Kulttuuriteko, miten hieno ajatus, jo tässä keskustelussa viisastuu entisestään.

      Poista
  4. Hyvä postaus. Luettavat kirjastosta ja lisää kirjoja omaan hyllyyn - osui ja kolahti. :) Teen aina pyhiä lupauksia lukea enemmän omia, mutta sitten se kirjastopino taas kasvaa ja kasvaa... nytkin olen viikonloppuna menossa kirjaston poistomyyntiin, mutta maltin kanssa. Koetan muistaa rajalliset hyllytilani. :)

    Ostan jonkin verran myös kirjakaupasta, mutta aika harvoin. Uutuuksien hinnat ovat todella huikean korkeita, mutta ajattelen aina etten juuri tuhlaile muuhun joten ehkä voin maksaa tästä uutuudesta näin paljon. Mutta heräteostot jäävät todella vähiin nykyisellä hintatasolla eli kyllä ne uutuusostot on jotain erityisiä kirjoja, jotka haluan just nyt heti itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin kommenttiisi voin samaistua täysin, kai suuri osa kirjabloggaajista voi. Uutuuskirjan täytyy olla jotenkin erityinen, jos sen ostaa, näin se on. Oikeastaan tälläkin hetkellä odotan, että Gardellin trilogian osat ilmestyvät kirpputoreille, ne kuuluvat tähän ''pakko saada omaksi''-kategoriaan. Mutta edes niistä en ole valmis maksamaan kirjakauppa hintaa. Yhdeksänkymppiä trilogiasta olisi täysin käsittämätön hinta. Tasan kerran olen ostanut hyvin kalliin harvinaisuuden, mutta se ei tuntunut niin pahalta, sillä Hitlerin Taisteluni on todella harvinaisuus ja sellainen, jonka haluan lukea, ja josta kirjastoilla ei ole kappaletta, ainakaan lainattavaa sellaista.

      Poista
  5. Minäkin olen kirjahullu, tahdon omistaa melkein kaikki lukemani kirjat! <3

    Antikvariaateista löytyy muuten yllättävän usein myös samana vuonna ilmestyneitä kirjoja, Tästä syystä esim. nettiantikat ovat kirjahullun taivaita.

    Niin, koti ilman kirjoja - olisikohan se koti lainkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Kirjoja, jotka on ostettu, luettu ehkä kerran ja hupsista - saa alle kympillä. Tämän näen ongelmana. Miksi pitää hintoja niin korkeina, jos kerran jälkeen arvo romahtaa noinkin paljon.

      Kirjahulluus on varsin mukava piirre!

      Poista

LinkWithin