maanantai 13. helmikuuta 2017

Simo Grönroos (toim.) - Epäneutraali sukupuolikirja

Julkaistu: 2016
Sivumäärä: 152
Mistä sain? Ilmainen e-kirja netistä / Suomen Perusta

Huh minkä kirjan olen nyt lukenut.

Yksikään ihminen ei saisi kuulla olevansa pervo tai vakavasti häiriintynyt. Eduskuntapuolueella kuvittelisi olevan jonkinlaista vastuuta sanoistaan. Mielipiteitä on monia, mutta ihmisoikeudet eivät ole mielipide. Kenenkään transsukupuolisuus ei ole mielipide. Sanoja on lukemattomia, ei ole pakko valita niitä kaikkein nöyryyttävimpiä ja loukkaavampia. Kuvittelisi myös, että puolue, joka esittäytyy lasten oikeuksista huolestuneena, ei antaisi yläastelaisille kirjaa, joka voi oikeasti vahingoittaa.

Feminismiä saa ja pitää kritisoida. Se ei ole mikään kritiikiltä suojattu saareke. Tehkää se kuitenkin jotenkin muuten. Vaikka keväällä yläkouluihin lahjoitetaan feministinen teos, se ei tarvitse rinnalleen kirjaa, jossa nykypäivän feminismi on ymmärretty väärin.

Feminismi ei vihaa miehiä.
Feminismi on huolissaan kaikkien sukupuolten ja sukupuolettomuuksien yhdenvertaisuudesta.
Yleisen hyvän vuoksi on joskus luovuttava omista etuoikeuksistaan.
Feminismi ei kata vain sukupuolta vaan käsittää yhdenvertaisuusongelmat paljon laajempina ilmiöinä.

Ainakin se feminismi, jota minä kannatan ja edustan.

On outoa, että teoksessa väitetään yhdessä kohtaa, että vaatimus miesten luonteen kovuudesta saattaa miehet epätasa-arvoiseen asemaan verrattuna naisiin ja sitten heti kohta ollaan väittämässä, että stereotypioista luopuminen romahduttaa yhteiskunnan.

Teoksessa myös kritisoidaan sitä, että naiset ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ottavat uhrin aseman vain sen takia, että he pääsisivät parempaan asemaan kuin miehet ja saisivat näin höynäytettyä järjestelmää. Tapaa, jota kirjassa kritisoitiin, käytetään kuitenkin hyväksi kirjan argumentaatiossa - miehistä tehtiin uhreja.

Sanasto on varsin lennokasta. Runnomista, sortamista, bimboja, kuohitsemista, silvotuttamista ja pervoseminaareja ei olettaisi löytyvän asiallisesta vastineesta toiselle kirjalle.

Kun on tarkoitus kirjoittaa kirja sukupuolista, olisi mielestäni suotavaa pysyä aiheessa. Satunnaiset kohdat maahanmuutosta vaikutti ennemminkin vain jonkinlaiselta oman mielenpahoituksen esille tuomiselta tässäkin yhteydessä kuin siltä, että irralliset kohdat olisivat tuoneet mitään lisäarvoa teokseen.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin. Epäneutraalissa sukupuolikirjassa on oikeasti kaiken muun keskellä hyvää materiaalia. Ne ovat juuri niitä samoja, joista minä, feministi, olen huolissani ja joita ajan. Teoksessa kritisoidaan feminismiä sellaisten asioiden puutteesta, jotka oikeasti kuitenkin on feminismissä mukana. Tämä teki kirjan lukemisesta absurdia.

------------
Suomiko100 ja feministinen lukuhaaste
Suomiko100: Cisseksismi, heteronormatiivisuus
Feministinen lukuhaaste: antifeminismi, heteronormatiivisuus, sukupuolen kaksijakoisuus, cisseksismi

2 kommenttia:

  1. "Yksikään ihminen ei saisi kuulla olevansa pervo tai vakavasti häiriintynyt."

    Entä jos ihminen on queer (=pervo) tai vakavasti häiriintynyt? Valehdellako pitäisi?

    "Feminismi ei vihaa miehiä. Feminismi on huolissaan kaikkien sukupuolten ja sukupuolettomuuksien yhdenvertaisuudesta. Yleisen hyvän vuoksi on joskus luovuttava omista etuoikeuksistaan. Feminismi ei kata vain sukupuolta vaan käsittää yhdenvertaisuusongelmat paljon laajempina ilmiöinä."

    Tuollaiset ympäripyöreät määritelmät pätevät yhtä hyvin kaikkiin muihinkin sosialismin muotoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi.

      Mikäli ihminen on oikeasti vakavasti häiriintynyt, hänen ei tarvitse kuulla sitä muilta ihmisiltä eikä yhdestäkään kirjasta. Yleensä ihmiset käsittävät tilanteensa itse ilman sen esille nostamistakin. Ehkä asian esiin nostaminen saa ihmisen häiriintymään jopa vielä pahemmin. Kun mieleltään tervettä ihmistä nimitetään vakavasti häiriintyneeksi, samalla normalisoidaan oikeasti ''häiriintyneiden'' kohtaamaa syrjintää ja ennakkoluuloja. Sanaa pervo on kyllä ehdotettu queerin suomennokseksi ja käytetty tutkimuksissa. Tietyissä tilanteissa sana voikin olla ihan pätevä, mutta pervo-sanan taakkana on se, että sitä on käytetty loukkaavasti ja näin ollen sana on saanut negatiivisen merkityksen. Jos teoksessa olisi suhtauduttu positiivisesti tai neutraalisti queer-ihmisiin, en olisi nähnyt sanan käytössä niin suurta ongelmaa. Toisekseen tätä kirjaa on tarkoitus jakaa yläastelaisille ja kohderyhmän tulisi asettaa tietyt rajat sanojen käytössä. Aikuisille suunnattuna ongelma ei myöskään olisi ollut niin suuri.

      En tiedä mistä nostit esille sosialismin, mutta kannattaa muistaa, että blogini on ensisijassa kirjablogi vaikka otankin kantaa yhteiskunnan ilmiöihin omasta näkökulmastani. Jos olisin kokenut aiheelliseksi, olisin ottanut kantaa enemmän kirjan sisältämiin väitteisiin ja määritellyt feminismini tarkkarajaisemmin. Tämän tekstin ensisijainen merkitys on tuoda esille ajatuksiani kirjasta, ei feminismistä. Kuitenkin, koska kirja käsittelee feminismiä, koin tarpeelliseksi tuoda esille tietyt suuntaviivat feminismistä ajattelussani. Määritelmät ovat siitä syystä vain ympäripyöreitä.

      Poista

LinkWithin