torstai 31. joulukuuta 2015

Charles Dickens - Saiturin jouluyö, George Orwell - Vuonna 1984

A Chritmas Carol (1843)
Painos: 1986
Kustantamo: Satukustannus
Sivumäärä: 127
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

On eräs kirja, joka on joulua täynnä. Mutta ei myöskään pelkkää joulua. Sen sanoma on ajankohtainen ympäri vuoden, aina.

 Dickensin Saiturin jouluyö on kertomus Ebenezer Scroogesta, saiturista, joka piti joulua humpuukina. Hyvän joulun toivotukset eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa eikä rahaa liiennyt vähäosaisille. Scroogen luokse saapuu tämän vanha liikekumppani, joka oli eläessään aivan yhtä saita kuin kumppaninsa. Jacob Marleyn ympärillä ovat raskaat kahleet, joita hänen pitää raahata mukanaan. Scroogen kettingit ovat vielä huomattavasti raskaammat ellei hän muuta tapojaan. Tämän vuoksi hänen luoksensa lähetetään kolme henkeä - menneiden, nykyisten ja tulevien joulujen henget - joiden matkassa Scrooge oppii ymmärtämään välittämisen ja lämminsydämisyyden merkityksen.

Scrooge matkaa menneisyyteen, jossa hän huomaa oman pikkuihmisen jouluilonsa. Nykyisten joulujen henki näyttää kuinka kaikki ihmiset ympäri maata viettävät joulua, kuinka karuinkin sydän lämpenee ja käsi nousee tervehdykseen. Tällaisesta Scroogekin voisi päästä osalliseksi. Viimeinen, tulevien joulujen, henki vie Scroogen matkalle varjoihin, jotka toteutuvat, jos mies ei muuta tapojaan. Hänen kuollessaan kukaan ei sure, kaikki ovat ainoastaan iloisia päästessään eroon kärttyisästä ukosta.

Joulupäivänä Scrooge nousee vuoteeltaan iloisena. Hän on muuttunut. Saituus on hävinnyt, se on vaihtunut anteliaisuuteen. Ja jouluilo valtaa itse kunkin mielen. Scrooge huomaa ihmisten tuovan onnea enemmän kuin raha koskaan saattaisi. 

Kertomus on parhaimmillaan kuvailevassa kielessä, sitä on ilo lukea. Jokainen sana piirtää kuvaa tapahtumista ja tekee tarinasta elävän. John Worsleyn kuvitus on lämminsävyistä että kaunista. 

Nineteen Eighty-Four (1949)
Painos: 2008
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 327
Mistä sain? Lainattu

Winston Smith aloittaa päiväkirjan. Se ei ole laitonta, koska lakeja ei ole. Mutta siitä seuraisi joko kuolemanrangaistus tai ainakin 25 vuotta pakkotyöleiriä, jos se kävisi ilmi. Rikoksista pahin oli ajatusrikos, ja ne eivät koskaan jäisi piiloon ikuisiksi ajoiksi. Isoveli valvoo joka puolella, teleruutuja ja mikrofoneja on sijoitettu kaikkiin mahdollisiin paikkoihin. Ihmisten jokaista liikettä, tekoa ja ajatusta valvottiin silmä kovana. Oli tyhmää aloittaa päiväkirja, ja vielä tyhmempää kirjoittaa siihen alas isoveli. Winston kuolisi, häntä kidutettaisiin. Se tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin. Jonain päivänä joukko miehiä piirittäisi hänet ja veisi rakkausministeriöön. ''Ajatusrikos ei johda kuolemaan, ajatusrikos ON kuolema.'' Olihan hän tehnyt rikoksista pahimman - ajatusrikoksen.
Valtiossa on rikollista kaikki mikä ei ole puolueen linjan mukaista. Lapset opetetaan pienestä pitäen kavaltamaan vanhempansa, nuoret liittyvät sankoin joukoin seksinvastaisuusliittoon ja historiaa kirjoitetaan uudestaan, jotta puolueen ennustukset osuisivat oikeaan. Isoveljeä palvotaan. Ja kun ihminen kuolee rikoksen seurauksena, häntä ei ole koskaan ollutkaan olemassa. Kaikki merkit hänestä pyyhitään pois, häntä ei ole koskaan ollutkaan olemassa.
Sitten eräänä päivänä Julia työntää Winstonin käteen vaivihkaa lapun, rakastan sinua. On vain vaikea tavata, eikä tilannetta paranna se, että Winston on naimisissa. Kuitenkin he onnistuvat keksimään keinot ja päätyvät nauttimaan ruumiillisista iloista. Sekä Julia että Winston haluavat asettua puoluetta vastaan, puoluetta, joka ei kunnioita ihmisyyttä, oikeutta eikä vapautta. Se mitä heille tapahtuu, on ilmmiselvää alusta lähtien. Sitä ei hetkeäkään epäile. Kuitenkin loppuun oli sijoitettu myös käänne, joka saa haikeaksi, jota ei olisi toivonut tapahtuvan.

Vuonna 1984:n on ansiokas kirja. Sen kielessä olisi toivomisen varaa, mutta tarina on painavaa tarinaa. Se laittaa miettimään. Onko tällainen totalitaristinen yhteiskunta jo jossain määrin olemassa? Minkä me voisimme laittaa hinnaksi vapaudelle? Mitä on vapaus?

Tarina eteni jouhevasti, ainoastaan kohta, jossa Winston lukee Goldsteinin kirjaa, on pitkästyttävä. Sivulta 280 eteenpäin tarina on jo jotain todella hienoa, se saa innostumaan ja pohtimaan filosofisia teorioita. Solipsismin käsite löytyy jo ennen kuin tarinassa sitä mainitaan. Metafyysiset rakennelmat ja filosofiset aatokset ovat kiehtovampia kuin mikään muu kertomuksessa. Oikeastaan koko kolmas, viimeinen, osa on kaikkein paras, mutta samalla se rankin, kiehtovin.

Ajatukseni suuntasivat kirjaa lukiessa niihin kysymyksiin, mitä voimme todella tietää, mistä muodostuu arvomme ja maailmankatsomuksemme, mikä on valtion rooli ihmisen elämässä, mitä on vapaus ja onko sellaista vapautta todella olemassa, jos on, mistä se muodostuu. Paljon eri kysymyksiä. Eihän meillä ole todistetta siitä, onko havaintomaailmamme tosi, edes siitä olemmeko me olemassa. Ja vaikka kirjan tarkoituksena todennäköisesti on näyttää ei toivottava kuva valtiosta, en kyennyt välttymään eritoten tällaisilta pohdinnoilta.

Kirja on sellainen, että siitä tulisi keskustella jonkun kanssa. Tähän saan vielä tammikuun kuluessa mahdollisuuden, joten mielenkiinnolla odottelen näitä pohdintoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin