Matti Mäkelä - Rakkausromaani (loppiais-IYK)

Suomenkielinen alkuteos (2006)
Kustantamo: Wsoy
Sivumäärä: 133
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

IYK-listallani on teos, jonka sanotaan olevan puhdasta kiduttamista ja nöyryyttämistä. Odotukset korkealla päätin lukea tämän ja kesken jäi. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että tämä olisi ollut mitään noista edellä mainituista asioista.

Myönnettäköön, olihan tämä täynnä alistamista ja ihmisen käytöksen muokkaamista, mutta ehkä olen sitten jo lukenut tällaista kirjallisuutta niin paljon, ettei se onnistunut säväyttämään enää lainkaan. Teoksesta puuttui kaikki tunne, sellaiset kertomukselliset elementit, jotka tekevät tämän tyyppisestä kirjallisuudesta niin täydellistä. Suoraan sanoen minusta tuntui kuin olisin lukenut jotain maailman tylsintä tenttikirjaa, jossa asiat vain marssitetaan eteen, kerrotaan raportoivaan tyyliin ja siinä se.

Toinen asia, joka kirjassa meni pieleen, oli jo heti teoksen alkuun lisätty huomautus, että kirja ei ole totta eikä tällaista voisi oikeasti tapahtua. En tykännyt, että kykyäni lukijana aliarvioitiin. Kai minä nyt tiedän ovatko kirjan tapahtumat mahdollisia! Toisaalta onhan näitä 24/7 sadomasokismisuhteita, joten miksi sitten ei olisi mahdollista, että ihmistä alistetaan vuorokauden ympäri ja vielä täysin vapaaehtoisesti. En ainakaan omalla lukemisella ja selailulla löytänyt mitään, mikä ei periaatteessa olisi mahdollista.

Teoksessa on kuitenkin muutama sellainen asia, jotka saivat minut niin pettyneeksi ja ärtyneeksi, että jätin kirjan niille sijoilleen. Vaikka yleensä päätös jättää kirja kesken on vaikea, tällaisten ominaisuuksien ilmaantuessa kirja lentää suunnilleen heti pois, jos muutosta kirjassa ei tapahdu.

Suurin syy on jatkuva cisseksismi (sanasta cissukupuolinen, sukupuoli ja lisääntymiselimet vastaavat toisiaan yleisesti määritellyllä tavalla). Kuinka tässä kirjoitettiinkaan kuinka nainen on tällainen ja mies tällainen ominaisuuksiltaan ja nämä olisivat jotain yleisiä totuuksia. Jotain naisen luonteenpiirrettäkin perusteltiin sillä, että hän oli nainen. Kuinka sukupuoli esitettiinkään niin yksijakoisesti ja stereotyyppisesti. Teosta ei pelastanut edes se, että nainen on dominoiva osapuoli.

Heteronormatiivisuus oli myös vahvasti teoksessa läsnä. Kun nainen ei ole miehestä kiinnostunut (siis ei katso miestä kun tämä menee ohi), hän on lesbo. Naisen ainoa motiivi muodostaa suhteita, jotka siis muodostetaan vain erinäisten typerien pikkuseikkojen, kuten hiuskiharan perusteella, on halu hankkia lapsia. Itsenäistä naista ei ole.

Näidän kaikkien asioiden lisäksi teoksessa suhtauduttiin ylimielisesti heihin, jotka ostavat seksivälineitä eivätkä ymmärrä, että kyllä se toisen ihmisen kehon pitää riittää. Sitten vielä eksyttiin puhumaan luonnollisuudesta, jonka määritelmät olivat hyvin tarkkarajaiset. Jos joku ei vielä tiedä kuinka paljon minä inhoan ja kammoksun sanaa luonnollinen, voi jonkinlaista ajatusta saada tästä.

------------------------
Suomiko100 ja feministinen lukuhaaste
Suomiko100: sadomasokismi, 24/7 bdsm-suhteet,  cisseksismi, heteronormatiivisuus
Feministinen lukuhaaste: antifeminismi, heteronormatiivisuus, sukupuolen kaksijakoisuus, cisseksismi

Kommentit

Suositut tekstit