sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Viime vuoden bloggaamattomat kirjat

Sattuipa käymään niin hupsusti, että melkeinpä puolet viime vuonna lukemistani kirjoista jäi täysin bloggaamatta. Suurimpana syynä siihen, että en maininnut niistä mitään, oli teosten mitäänsanomattomuus, jonka vuoksi en olisi saanut aikaiseksi riittävän pituista postausta. (Muokkaus 6.4. Jonkin aikaa on vaivannut, että tältä listalta puuttuu Joonas Konstigin Perkele. Lisätään se näin jälkikäteen, enempää en siitä mainitse, mutta luettu on.)

Mitä näistä teoksista sitten muistan?


Kari Suomalainen, Hassu maailma

  • Tympeää huumoria, jonka ehkä olisi pitänyt naurattaa, mutta sai ennemminkin harmistuneeksi. Vähemmistöille irvailua, joka ei ole millään keinoin ok.

Friedrich Nietzsche, Antikristus

  • Todella vetävä ja hauska kirja. Jäi miettimään, että onko tämä tosissaan kirjoitettu. Antikristuksen innoittamana kirjoitin tämän postauksen Nietszche-osan.

Runoteokset (Niillas Holmberg, Jos pelastan itseni itseltäni; Katja Seutu, Minä olen hänen asuinsijansa; Juhani Brander, Getsemane; Miki Liukkonen, Raivon historia; Aunimarjut Kari, Ja kuolema laulaa tuutulaulun; Vesa Etelämäki, Hikikomori)

  • Nämä kyseiset runoteokset olivat osa päätöstäni lukea kesällä vuonna 2015 julkaistuja kirjoja. Muisteloisin, että kaksi teosta olivat oikeasti hyviä, mutta mitään muistikuvaa ei ole siitä, mitkä ne olivat. Ylipäätänsä runoteoksista en muista yhtään mitään ja suurimman osan lukeminen oli vain pakotettua ajanvietettä.

Sofokles, Kuningas Oidipus

  • Kuningas Oidipuksen luin läpi historian -haastetta varten. Antiikin jumalat ja ties mitkä olennot menivät suloisesti ohi ja mitään en ymmärtänyt lukiessani.

Molière, Saituri

  • Sellainen ihmissuhdesotku, joka on ihan hauskaa ajanvietettä, jos kaipaa hömppää, josta suurempi sanoma puuttuu. Teos sattui juuri sopivaan hetkeen, joten se oli jopa hyvä.

Astrid Lindgren, Alla vi barn i Bullerbyn

  • Lisa kertoilee Bullerbyn-kylän lasten elämästä. Mitään tässä ei sinänsä tapahdu eikä rivien välistäkään luettuna ole mitään kiinnostavaa antia. Vuoden miksi-ikinä-luin-tämän kirja.

Aleksis Kivi, Kanervala

  • Pitäisi ehkä huolestua, että teoksesta ei jäänyt juuri mitään muistikuvaa, vaikka luin sen vain muutama päivä sitten. Jumalasta nyt ainakin puhuttiin ja rukoiltiinkin jossain välissä. Luontokuvaus on mallikasta.

Johan Ludvig Runeberg, Idyllejä ja epigrammeja

  • Joskus yläasteen kahden ensimmäisen vuoden aikana tämä ehkä olisi uponnut. Silloin luin muutenkin todella paljon romantiikan kirjoja. Nyt teos näyttäytyi vain, noh, teoksena, jossa liidellään jossain korkealla yläilmoissa ja puhutaan rakkaudesta hirmuisen imelällä tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin