sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Joutsenet Jumalan kasvoilla - Udmurttilaista kansanrunoutta

Runot alun perin udmurtinkielellä
Kustantamo: Sks
Sivumäärä: 89
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Menimme männikköön, puolukoita löysimme,
menimme rämeille, mustikoita löysimme,
menimme nevoille, karpaloita löysimme.
Menimme hakaan, pärepuita löysimme,
Menimme hakaan, niintä löysimme,
menimme hakaan, lehmuksen löysimme.
Lehmuksen kuoresta teimme kätkyen,
keinuvan liekun teimme.
Ući ćala!

(Ući ćala!, arkaaista runoutta)

****
Puhkeaa lehti puuhun, putoaa lehti puusta;
milloin katoaa tämä ikävä?
Emme olisi lähteneet kotoa
ilman keisarin käskykirjettä.
Auraa pidelleet kourani
joutuvat kivääriin tarttumaan.
Liinoihin käärityt jalkani
joutuvat saappaissa marssimaan.

(osa runosta Keisarin sotamies, nuorempaa kansanrunoutta)

Aina kun tartun runoihin, tulee tunne, että pitäisi lukea runoutta enemmän kuin lukee. Tänä vuonna olen muokannut lukutottumuksiani enemmän runojen suuntaan, osin Ompun runohaasteen ansiosta. Vaikka en osallistunutkaan haasteeseen sen suomalaisen runouden rajoituksen vuoksi, muistin jälleen kaivaa runoteokset esiin.

Samalla vastaan tulee ongelma - mitä pitäisi runoista sanoa, jotta postauksesta tulee hyvä. Tämä postaus lienee kaikkein hankalin tänä vuonna kirjoittamistani. Pyörittelen vain sormiani ja mietin mitä kirjoittaisin. Kaikenlaisia ajatuksia oli lukiessa, mutta nyt ne tuntuvat vain häviävän jonnekin.

Teos jakaantuu kahteen suurempaan osaan. Ensimmäinen osa keskittyy arkaaisiin ('arkaanisiin' tuntuisi järkevämmältä, mutta taivutusohjeet sanovat toisin) kansanrunoihin ja jälkimmäinen nuorempaan kansanrunouteen.

Kaikista runoista huokuu muutama seikka, jotka näyttäytyvät tärkeinä udmurttilaiselle perinteelle - sukulaisuus ja luonto. Jokaisessa runossa ihmisen elämä kietoutuu vahvasti luontoon. Joissain runoissa tehdään jatkuvia havaintoja ympäröivästä luonnosta, hyvin tarkoilla ja kuvaavilla ilmaisuilla: ''Tulimme synkkiä korpia / juurakoidenkin alitse, / tulimme halki niittyjen / kulleron kukkien kajossa, / tulimme siltojen ylitse / särkien leikkien kajossa, / tulimme viljapeltoja / heilimöivän rukiin kajossa, / tulimme kylän raittia / sähköisen tulen kajossa.''

Monessa runossa suhtaudutaan hartaalla kunnioituksella omaan sukuun: ''Millainen on isäni? / Kuin aarre arkun pohjalla. / Millainen on äitini? / Kuin keltainen voi padan pohjalla.'' Niin vanhempia, sisaruksia kuin kälyjä ja lankojakin arvostetaan. Kun poika palaa sodasta, suvun ilo on ylimmillään, ja runossa kuvataan sitä onnea ja valmistautumista mikä tilanteeseen liittyy.

Aviotumista käsittelee moni runo. Itkuvirsissä itketään miksi oli pakko jättää perhe ja siirtyä miehelle, olisi vielä asunut mieluusti kotona ainakin vuoden. Kaikki aiheen runot ovat nimenomaan avioituvan näkökulmasta, vanhemmat eivät pääse ääneen.

Kaikkien luonnon antimien yläpuolelle tuntuu nousevan hunaja. Mehiläisille on osoitettu oma kutsulaulunsa. Hunajankin merkitys selviää jossain määrin teoksen lukemisen aikana.

Teoksen suomentamisesta vastaa Raija Bartens ja runomuotoon suomenkielisen tekstin on saattanut Kai Nieminen. Hienoa työtä, uskaltaisin sanoa.

Teoksessa on jonkin verran selityksiä, jotta udmurttilaisuutta tuntemattomillekin avautuisi kansanperinteet, joihin runoissa viitataan. Teoksen lopussa on myös pieni katsaus kulttuuriin ja runoperinteeseen. Sieltä oppii muun muassa, että runot ovat tarkoitettu laulettaviksi. Mikäli kansanperinteet kiinnostavat, kokoelma avaa yhden kansan maailmankuvaa hyvin. Teoksen nimi on jo paljon puhuva. Joutsenet ovat udmurteille merkki pyhyydestä ja korkein jumaluus on sinitaivas. Jumalan kasvot viittaavat taivaaseen.


Kansanrunouden innoittamana katselin ja kuuntelin udmurttilaista tanssia ja musiikkia. Tätä tanssiessa menisi, ainakin allekirjoittaneella, jalat pahemman kerran solmuun. Ja vielä jos pitäisi pysyä samassa tahdissa muiden kanssa. No, ainakin näyttää hienolta videon tanssijoiden suoritus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin