Viimeinkin Hurmelinnan ja Strömin Kipukynnyksestä

Alkuvuodesta kirjoitin muutaman lauseen verran Kipukynnys-kirjasta, mutta jouduin jättämään tekstin tyngäksi. Nyt viimeinkin on mahdollista julkaista pidempääkin pohdintaa. Alkuperäisestä ajatuksesta poiketen käsittelin esseessäni suomalaista eroottista kirjallisuutta yleisemminkin, en vain Kipukynnystä. Lyhensin pitkää tekstiäni blogia varten.

Ilottelua, nautintoa ja häpeää - suomalainen pornografinen kirjallisuus

Seksuaalisuus on ollut osana kirjallisuutta niin pitkään kuin kirjoja ylipäätänsä on kirjoitettu. Aina Raamatun Laulujen laulusta on päädytty Decameronen moraalittomiin munkkeihin, markiisi de Saden epäonniseen Justineen ja Apollinairen räävittömään irstauteen. Nykyään nämä teokset ovat klassikon asemassa, mutta suomalainen kirjallinen seksi ja porno on vaiettu kuoliaaksi. Seksiin ja siitä lukemiseen liittyy vielä nykypäivän seksuaalisuusmyönteisessä ilmapiirissä vahva häpeäleima.

Häpeäleima on kuitenkin jokseenkin outo, jos alkaa pohtia, minkälaista on suomalainen eroottinen kirjallisuus. Määrittelen eroottisen kirjallisuuden tässä tapauksessa sellaisiksi tarinoiksi, jotka sisältävät paljon seksuaalissävytteistä materiaalia.

Tom of Finland on ollut kaikkien huulilla viime vuosina. Päälle kaksikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen Tomista on tullut ilmiö myös Suomessa. Postimerkkejä, tekstiilejä, kalentereita, kortteja ja kahvipaketteja on syydetty markkinoille kovalla hinnalla vauhdikkaaseen tahtiin. Tuskinpa on enää ketään, joka ei olisi tietoinen Tomin lihaksikkaista, nahkaan pukeutuneista miehistä. Tom of Finlandin tapauksessa on nähtävissä yksi eroottiseen taiteeseen, tässä tapauksessa sarjakuvaan, liittyvä asia - jotta eroottisesta taiteesta tulisi valtavirtaista, sen julkisuuskuvan on oltava pehmeä ja kiltti. Lakanoihin ei päädy sitä Tomia, jonka taiteessa seksuaalisuus näkyy vahvasti ruumillisena ilmiönä. Tomin maailmassa saa olla ylpeä omasta identiteetistään.

Aina ylpeys identiteetistä ei näy. Petja Lähteen Jumala on muuttanut kaupunkiin -teoksen päähenkilö Jan kärsii, koska hän on pedofiili. Teosta ei voi luokitella eroottiseksi, mutta se antaa hyvän kuvan seksuaalisuuteen liittyvistä tabuista. Jan ei ole koskaan raiskannut lasta, mutta hänen on ajateltava seksikumppaninsa alaikäiseksi saadakseen tyydytystä. Janin tapaus näyttää, että seksuaalisuuteen liittyvä häpeäleima aiheuttaa ahdistusta. Kovin usein keskusteluissa unohdetaan, että pedofilia ei ole lain mukaan rikos, vaan pedofiilinen teko.

Suomalaisessa kaupalliseen levitykseen päässeessä eroottisessa kirjallisuudessa käsitelläänkin vain laajemmin hyväksyttyjä seksuaalisuuden ilmiöitä. Vielä 1900-luvun seksuaalissävytteisissä teoksissa käsiteltiin naisen ja miehen välistä seksuaalista kanssakäymistä, ja vasta kun homoseksuaalisuus poistui rikosluokituksista, seksuaalivähemmistöt alkoivat raivata tilaa kirjallisuudessa. 2000-luvulla eroottiseen kirjallisuuteen päätyi mukaan sadomasokismi. Ulkomaisessa kirjallisuudessa nämä samat ilmiöt ovat nähtävissä jo huomattavasti aikaisemmin. On myös huomioitava, että usein suomalainen kustannettu eroottinen kirjallisuus jää kiltiksi näpertelyksi sen rinnalla, mitä esimerkiksi Apollinaire tarjoaa teoksessaan Hirveä Hospodar, joka on julkaistu vuonna 1907.

Sopivuuden käsite muuttuu aikojen saatossa. Hannu Salaman Juhannustanssit kohahdutti aikanaan, mutta nykylukijan on vaikea käsittää kohua. Netin perusteella tämän päivän kohahduttavimmat aiheet ovat avoin pedofilia, zoofilia ja nekrofilia. Monesti kirjailijat, jotka ovat edelläkävijöitä tabuaiheiden käsittelyssä, tekevät paljon hyvää ajatellen yhteiskunnan marginalisoimien fantasioiden ymmärtämistä ja hyväksymistä. Pornokirjallisuus näyttää ihmisten tarpeen fantasioimiseen. Porno on mahdollisuus tutustua erilaiseen omista poikkeaviin fantasioihin, mutta myös toteuttaa hyväksyttävällä tavalla omaa fantasiaansa ilman, että syyllistyy rikokseen. Kirjallisessa pornossa sinänsä mikään ei ole kiellettyä, pornovideoiden maailma on jäänyt minulle tuntemattomaksi, mutta uskoisin, että niissä rajat ovat tiukemmat.

Muun tyyppisestä kirjallisuudesta poiketen eroottinen kirjallisuus kirjoitetaan usein nimimerkkien takaa. Nimimerkkiin päätymisen syynä voi olla esimerkiksi leimautumisen pelko, halu suojella omaa perhettä tai omaa työuraansa. Kuka nyt haluaisi olla julkisesti tunnettu omista seksuaalisista taipumuksistaan, kun usein ihminen leimaantuu tabun tullessa ilmi kokonaan ja kaikki muut ihmisen ominaisuudet unohtuvat. Sen lisäksi erootiikasta kirjoittavien kuvitellaan helposti omaavan sen taipumuksen, josta kirjoittaa. Pohtiessa nimimerkin merkitystä, esille nousee esimerkiksi pohdintoja siitä, mitä kävisi lastentarhatyöntekijän uralle, jos hoitaja paljastuisi sadistiksi. Tampereilainen päiväkoti nousi uudestaan otsikoihin alkuvuodesta 2017, koska yksi työntekijä ei ollut noudattanut kieltoa toimia lasten kanssa yksin. Kyseinen työntekijä oli saanut aikaisemmin tuomion lapsipornon lataamisesta. Lapsipornon hallussapito on (monesti) rikos, mutta toimikoon tapaus silti esimerkkinä, miksi nimimerkkiä halutaan käyttää tai jätetään jopa kirjoittamatta.

Nimimerkkien takaa kirjoittaneiden Suvi Hurmelinnan ja Stan Strömin 2012 (sadomasokismi poistettiin Suomessa sairausluokituksesta 2011) julkaistu romaani Kipukynnys on poikkeava eroottisen kirjallisuuden kentällä. Kun lajityypin kertomukset ovat yleensä keksittyjä ja tapahtumat mahdottomia toisintaa oikeassa elämässä, Hurmelinnan ja Strömin teos pohjautuu tositapahtumiin. Kipukynnyksessä sessiointi perustuu täysin kummankin osapuolen suostumukseen, turvallisuus on otettu huomioon eikä sadomasokismia perustella lapsuuden traumoilla. Teoksessa on virkistävää se, että seksuaalisuudelle ei yritetäkään etsiä syytä. Kipukynnyksen todenperäisyyden vuoksi seksi on osa ihmisten arkielämää, ja teoksen tarina osoittaa, että sadomasokistisia piirteitä omaavalla ihmisellä on usein aivan tavallinen arkielämä työntekemisineen ja perhesuhteineen.

Sadomasokistiselle pornografiselle kirjallisuudella on tyypillistä leikitellä valtasuhteilla. Kipukynnyksessä nainen on vinkulelu, joka on miehen omaisuutta heti, kun hän on laittanut kaulapannan kaulaansa. Teoksen jaksot, joissa pohditaan naisen alistumisen ja miehen dominoinnin hyväksyttävyyttä, ovat mielenkiintoisia. Seuratessa laajemmin keskustelua seksuaalisuudesta ja valta-asetelmista seksissä, huomaa, että valtasuhteiden tietoinen käsitteleminen tuottaa hyvinvointia.

Kipukynnyksen kielessä on monia samankaltaisuuksia muiden eroottisten teosten kanssa. Pornografiseen tekstiin kuuluu oleellisesti ylivedetyt ja suorastaan hauskat ilmaisut. Jokaisella pornokirjallisuuden alalajilla on omat tyypilliset tavat käyttää kieltä, vaikka yhtymäkohtia onkin paljon. Sadomasokistisen pornon erottaa usein valtavastaa määrästä imperatiivissa olevia sanoja. Kipukynnyksessäkin näitä viljellään sessioissa miehen toimesta paljon. Kipukynnyksessä vahvoilla adjektiiveilla piirretään lukijalle kuvaa muun muassa sessioiden kivun voimakkuudesta ja punaisen juovikkaista jäljistä takamuksella. Samoin kuin adjektiivit, myös muut sanat ovat rajuja. Teoksen mies puhuttelee naista esimerkiksi ilmauksilla narttu ja hienostohuora. Maskuliinisuutta korostetaan voimasanoilla, kuten tehdään myös Tom of Finlandin sarjakuvissa. Sarja kuvia -teoksen eräässä ruudussa yksi miehistä tokaisee: ''Voi jukoliste pomo, saanhan koittaa sitä?'' Toinen myöntelee perässä: ''Saatanan komea vehje''. Vehkeellä viitataan tietysti penikseen. Penis-ilmaisut voisivat olla kokonainen tutkimuksen aihe, sillä kiertoilmauksia löytyy loputtomia määriä. On kalua, aisaa, miekkaa, häntää ja vaikka mitä muuta. Harvemmin nimityksenä on ihan vain penis. Samalla kun pornokirjallisuudessa asioista puhutaan kiertelemättä ja häpeilemättä, hassut ilmaukset saavat hymyn huulille. Pornokirjallisuuden sanasto on laajaa eikä siihen perehtymätön todennäköisesti edes ymmärrä, kuinka paljon sanoja ihmiset ovat kehitelleet seksiin liittyen. Kenties hulvattomin ilmaisu Kipukynnyksessä on kiimaliima. Orgasmin lähestyessä sanasto muuttuu mahtipontisemmaksi. ''Laukeaminen hyökyy naisen yli kuin tsunami. Panopuuni on yhtä kouristelevaa, värisevää, ulisevaa orgasmia, joka lypsää kaluani taivaallisen nautinnollisesti.'' Ero on aika suuri verrattuna teoksen jaksoihin, joissa kuvataan arkielämää. Näissä sanasto on samanlaista kuin ei-pornografisissa teoksissa yleensä on.

Kipukynnyksen miehelle sadismi on tavallaan pakollinen osa elämää. Hyvinvoinnin tähden hänen on välillä pakko saada päästellä höyryjään ja tyydyttää tarpeensa seksuaalisuutensa suhteen. Naiselle sen sijaan sadomasokismi on keino tutustua itseensä ja koetella rajojaan. Taustalla voikin olla hyvin erilaiset syyt silloin kun kiinnostutaan jostakin seksuaalisuuden alueesta. Tokikin nämä syyt ovat vain jonkinlaisia hahmotelmia siitä, miksi juuri tietystä asiasta on kiinnostuttu, ja todelliset syyt ovat laajempia ja mahdottomia hahmottaa.

Kiinnostus sadomasokismiin on lisääntynyt, ja se näkyy myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Olisikin kiinnostavaa pohtia minkälaisia syitä kiinnostuksen kasvulle voisi löytyä. Tunnettuuden lisääntyminen tuskin on ainoa syy, koska varsinkin takapuolen kevyttä läpsimistä pidemmälle viety sadomasokismi tuskin koskaan on kovin montaa ihmistä miellyttävää toimintaa. Kuten Sex & Sånt -ohjelman sadomasokismia käsitelleessä jaksossa todettiin, siinä vaiheessa, kun mukaan astuvat häkit ja ruoskat, ollaan jo harvojen harrastamalla alueella. Joukko on kuitenkin todennäköisesti huomattavasti suurempi kuin usein kuvitellaan, ihmiset kun ajautuvat helposti ajattelemaan, että se mikä heitä inhottaa ja mitä he eivät missään nimessä kokeilisi, ei voisi kiinnostaa ketään muutakaan. Ehkä kiinnostus voisikin liittyä yhteiskunnan muuttumiseen. Epävarmuus lisääntyy ja vastuuta kasaantuu harteille. Ihmisten kokemus arjestaan ei vastaakaan valtaapitävien toimintaa. Suurten kriisien seurauksena suomalainen yhteiskunta on alkanut jakautua aiempaa jyrkempiin leireihin. Valtasuhteiden tiedostaminen seksuaalisessa toiminnassa voikin olla keino vapautua yhteiskunnan tuottamasta ahdistuksesta. Kun makaa köysillä sidottuna ja ilman liikkumiskykyä, voi antaa hetkeksi päätösvallan toiselle ihmiselle ja vain nauttia hetkestään ilman paineita suoriutua. Kirjallisuuden avulla myös he, joilla ei ole mahdollisuutta tai halua toteuttaa tämän tyyppistä toimintaa, saavat mahdollisuuden nauttia siitä itselleen sopivalla tavalla. Seksuaalisesti niin sanotusti poikkeaville kirjallisuus antaa parhaimmillaan mahdollisuuden löytää esikuvia ja vähentää ahdistusta ympäröivän maailman ymmärtämättömyydestä harvinaisempia mieltymyksiä kohtaan. Omaa seksuaalisuutta käsittelevä kirjallisuus voikin olla voimauttavaa.

Katsaus pornokirjallisuuteen osoittaa, että pornossa ei tunneta häpeää, vaan häpeän tunne tulee ulkopuolelta. Olen yrittänyt pohtia ihmisten haluttomuutta myöntää julkisesti sitä, että he katsovat tai lukevat pornoa. Pornon kuluttaminen on yleistä, ja paras keino häpeäleiman poistamiseen olisi myös myöntää yleisyys. Omiin kokemuksiini pohjaten väitän, että todella harva ihminen on hämmentynyt tai katsonut paheksuvasti sitä, että luen eroottista kirjallisuutta. Hämmennys useimmiten liittyy siihen, että kykenen julkisesti kertomaan lukutottumuksestani, jos sitä kysytään. Kirjablogistina haluan myös nostaa blogissani aihepiiriä esille ja näin olla osana häpeän poistamista. Turhaa on hävetä sitä, missä itsessään häpeä ei ole mukana, ja mikä on samalla niin yleistä. Samalla häpeän poistaminen on tärkeää työtä, koska jos seksuaalisuudesta pystytään puhumaan ja siihen liittyvät ilmiöt tunnistamaan, ehkäistään monia rikoksia ja väärinkäytöksiä, mutta ei luokitella tarpeettomasti rikoksiksi tai sairaiksi sellaisia ilmiöitä, jotka eivät ole oikeasti vahingollisia.

Eroottinen kirjallisuus on lähes poikkeuksetta yhteiskunnallista. Jos pääsee lukiessaan yli siitä, mitä tarinassa pintapuolisesti tapahtuu, voi usein löytää jotain paljon syvällisempää. Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja sitä myötä yhteiskuntaa. Mikä olisikaan parempi tapa tehdä tutkimusmatkaa ihmisyyteen kuin perehtymällä seksuaalisuuteen ja fantasioihin. Lukemalla pornokirjallisuutta ajatuksella, voi saada uusia näkökulmia siihen, mitä on olla ihminen ja minkälainen meidän maailmamme todellisuudessa on.

------------------------
Suomiko 100

Esimerkiksi täältä Ylen sivulta löytyy mielenkiintoisia videoita, myös Kipukynnykseen liittyen yksi.

Kommentit

  1. Minäkin olen miettinyt tuota pedofiilitapausta paljon. Pedofiilinen teko ei ole hyväksyttävää, mutta tulee sääli pedofiilejä, jotka eivät pysty hyväksymään itseään ja ovat pystyneet kieltäytymään haluistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sinänsä ole ihme, ettei pysty itseään hyväksymään, kun ihmiset ympärillä ovat mitä ovat. Toivoisin niin kovin, että ihmiset pystyisivät hyväksymään pedofilian (ei tekona), jotta ihmiset, jotka tarvitsevat ennaltaehkäiseviä palveluita, uskaltaisivat niitä hakea. Pedofiliaa kun on olemassa, suhtautui siihen miten tahansa. Toisaalta tällä hetkellä tilanne taitaa olla se, että näitä palveluita ei edes ole kovin paljon saatavilla. Johtunee osin rahoituksen puutteesta.

      Poista
  2. Erittäin osuva kirjoitus teoksestamme. Hyvää analyysiä ja pohdintaa.

    - Stan Ström

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit