Mietteitä mielenosoituksista ja niiden uutisoinnista

Viime vuodet ovat olleet täynnä mielenosoituksia. Pridet, joukkovoimat ja viimeisimpänä G20-protestit on marssittu. Yksi ärsyttävimmistä uutisoinnin muodoista on mielenosoitusuutisointi, jota lukemalla jää tunne, että uutisoijien omat asenteet jylläävät ja teoria taustalla on enempi vähempi hukassa.

Olen monesti tänä vuonna ajatellut tarttua aiheeseen, mutta lopulta jättänyt kommentin kirjoittamatta, usein ajatellen, että olenhan minä vain harrastelija aihepiiriin tutustumisen tiimoilta. Nyt G20-uutisoinnin jälkeen tuntuu siltä, etten jaksa olla hiljaa. Keskeiset teemat kirjoituksessani ovat 'musta blokki', ääri-liite, uutiskynnys ja näkökulmat. Yritän jakaa kirjoituksen selkeisiin jaksoihin.

Ihan heti alkuun mainitsen, että en kannata väkivaltaa missään muodossa. Irtisanoudun myös sabotaasin kannattajajoukoista. Tämän tekstin tarkoituksena ei ole puolustella Hampurin tapahtumia, vaan tarjota näkökulmia vallalla olevaan uutisointiin.

Miten G20:nen protestimielenosoituksista on uutisoitu?

G20 on ollut siinä mielessä tavallisesta mielenosoitusuutisoinnista kiinnostavasti poikkeava, että varsin moni media on tarttunut aiheeseen. Politiikaltaan eri näkemyksiä edustavat mediat ovat huomioineet tapahtumista hyvin eri asiat. Kuvia ja videoita katsoessa on ihan kiinni kuvakulmasta ja tilanteesta, näyttääkö siltä, että poliisit vai mielenosoittajat ovat aloittaneet hyökkäyksen.

Itse kokousuutisointi on jäänyt mielenosoitusten varjoon. Edelleenkään minulle ei ole täysin selvää, mitä kokouksessa päätettiin. Se ainakin selvisi, että juuri mitään päätöksiä ei tehty, vaan ennemmin yritettiin hieroa sopua. Yhdysvaltojen johto ei suostu joustamaan ilmastoajattelustaan muiden pitäessä kiinni Pariisin ilmastosopimuksesta.

Mellakat ovat varsin mediaseksikkäitä. Hampurissa oli eri arvioiden mukaan 76000-200000 mielenosoittajaa, joista suurin osa oli liikkeellä rauhanomaisesti. Uutisoinnin vuoksi näyttää siltä, että Hampurissa ei olisi mitään muuta ollutkaan kuin mellakoita. Jo ihan järjellä ajatellen voi päätellä, että pelkästään 76 000 ihmistä olisi laittanut koko kaupungin tuhkaksi, jos joka ikinen olisi alkanut mellakoida.

Uutisoinnissa on myös korostettu poliisinäkökulmaa ja anarkistien väkivaltaisuutta. Tartun näkökulmiin ja anarkismiin myöhemmin, mutta mielenosoitusten leimaaminen väkivaltaisiksi ei ole perusteltua. Maailman terveysjärjestön määritelmä väkivallasta on seuraava:

''Väkivalta on vallan tai ruumiillisen voiman tahallista käyttöä tai sillä uhkaamista, joka kohdistuu ihmiseen itseensä, toiseen ihmiseen tai ihmisryhmään tai yhteisöön ja joka johtaa tai joka voi hyvin todennäköisesti johtaa kuolemaan, ruumiillisen tai henkisen vamman syntymiseen, kehityksen häiriytymiseen tai perustarpeiden tyydyttymättä jäämiseen.''

Väkivallasta voi erottaa ainakin fyysisen, henkisen ja rakenteellisen väkivallan. Kaikki näistä kohdistuu ihmisiin. Rakenteellinen väkivalta viittaa siihen, kuinka yhteiskunnan rakenteet aiheuttavat pahoinvointia ja eriarvoisuutta. Auton tai ikkunan rikkominen ei ole väkivaltaa, vaan sabotaasia. Näiden ero olisi oleellista tiedostaa mielenosoituksista uutisoidessa.

Musta blokki

Varsinkin suurmielenosoituksissa on erilaisia blokkeja, joiden poliittisen toiminnan kärki ja toimintatavat ovat eri asioissa. Musta blokki liitetään usein anarkisteihin, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Mustan blokin historian huomioiden blokin taktiikkana on sabotaasi, jota ei yleisesti vältellä. Mustassa blokissa marssii militanttien anarkistien lisäksi muun muassa heitä, jotka ilman poliittista aatetta haluavat mellakoida.

Anarkistien supistaminen mustiin blokkilaisiin on todellisuuden yksinkertaistamista. Yhtä lailla, ellei jopa enemmänkin, on anarkisteja, joiden toimintatavat ovat rauhanomaisia ja sabotaasia vältteleviä. He vain jäävät uutisoinnissa varjoon.

Anarkistit päätyvät uutisiin usein vain silloin, kun mielenosoituksen aikana on rikottu jotakin. Vuoden aikana marssitaan lukuisia anarkistisia mielenosoituksia ja mielenosoituksia, joissa on mukana anarkistinen blokki, muista anarkistisista tapahtumista puhumattakaan. Näistä suuri osa ei johda minkäänlaisiin järjestyshäiriöihin. Kuinka monta järjestyshäiriötä on ollut Suomen Pride-kulkueissa? Aivan, ei yhtään. Tiedoksi, Pridessa marssii anarkisteja. Joku varmaan vetää tälle väitteelleni vastaväitteen, mutta jos yhtään viitsii seurata mielenosoituksia, huomaa, että suuri osa mistään mielenosoituksista ei saa palstatilaa uutisista.

On myös yleisen ilmapiirin vaikutusta, että musta blokkilaisten mielenosoitukset kärjistyvät. Koska on tunnettua, että mellakointi on mahdollista, jopa ennemmin sääntö kuin poikkeus, poliisi suhtautuu erityisellä tarkkuudella. Poliisivastaisten militanttien ihmisten ja herkkinä olevien poliisien kohtaamisesta harvoin syntyy hyvää.

Kun sitten mielenosoitus on ohi ja lasinsirpaleita kaduilla, pääsevät mediat ja somettajat vauhtiin. Ymmärrettävässä sabotaasin vastaisuudessa sabotaasin kohteiden systemaattisuus unohtuu mainita, sitä ei edes suostuta näkemään. Kuvittelisi olevan ihan helposti nähtävillä, että sabotoidut kohteet ovat lähes poikkeuksetta suuryrityksiä ja kalliita merkkiautoja. Henkilökohtaisesti katson surullisena sitä, että toisten omaisuutta tuhotaan, mutta voin kuitenkin nähdä taustalla piilevän ajattelun. Tapa tuoda ajattelu esiin on vain pahasti pielessä. Sabotaasia vastustavat ihmiset harvoin antavat ymmärrystä toiminnalle. Olisi paljon moraalisempiakin tapoja vastustaa taloudellista eriarvoistumista ja vallan epätasaista jakaantumista.

Äärivassereita ja -oikeistoa

G20:nen yhteydessä moni oleellisempi asia on jäänyt jalkoihin kinastellessa siitä, saako ''äärivasemmistosta'' puhua äärivasemmistona, kun vasemmistolaiset niin hanakasti puhuvat äärioikeistosta. Myönnän, että termiä äärioikeisto on helppo käyttää, mutta pyrin aktiivisesti etsimään parempia ilmaisuja. Liitteenä ''ääri'' viittaa nimenomaan ääripäihin, ja jotta ääripäitä voisi olla olemassa, pitäisi olla olemassa myös jonkinlaisia janoja.

Lie kuitenkin selvää, että todellisuudessa janoja ei ole. Niiden avulla on ehkä helppo hahmottaa maailmaa rajallisella ihmisymmärryksellä, mutta samalla pitäisi ymmärtää yksinkertaistus. Ei ole mitään poliittisen ajattelun keskustaa, jonka ympärillä ovat ääriainekset.

Samalla ihmisten äärittely luo kuvaa jonkinlaisesta poliittisesta normista, johon ihmisen ajattelun olisi mahduttava. Ihmisillä on hirmuinen tarve määritellä normaaliutta, jonka ulkopuolelle asettuvat olisivat heti muka huonompia tai epäonnistuneempia ihmisiä.

Harvoin ihmiset löytävät poliittista ajatteluaan täysin vastaavaa ryhmittymää. Ihmisten käsityskyky ja järjestelmä kuitenkin vaativat ihmisten jaottelun kategorioihin, kuten tässä tapauksessa esimerkiksi vihreisiin ja anarkisteihin. Luomalla joidenkin ihmisten ajattelusta ''äärikategoria'' voidaan astetta helpommin syrjäyttää nämä ihmiset poliittisesta keskustelusta ja kauhistella uutisissa näiden ihmisten edesottamuksia, jotta ääriaineksen ulkopuolella ajattelevien ihmisten käsitys normaaliudestaan ja poliittisen ajattelunsa oikeellisuudesta voisi pysyä. Tällaisella median luomalla kuvalla voidaan myös suitsia ihmisten halua alkaa kyseenalaistaa vallitsevia järjestelmiä.

Lisähuomautuksena asiaan voisi myös mainita, että anarkisteista puhuminen yleisesti vasemmistolaisina on väärin. Terminä vasemmisto viittaa sosiaaliliberalismiin, sosiaalidemokratiaan, punavihreyteen (puoluepolitiikkaan) ja usein vahvan valtion merkityksen korostamiseen. Näihinhän anarkismi ei tukeudu. Anarkismi on myös varsin laaja käsite, jonka sisälle mahtuu lukuisia ajattelutapoja, joiden ainoa yhdistävä tekijä on valtiovastaisuus. Jos vasemmistolla viitataan arvoliberaaliuteen, termi voisi sopia joihinkin anarkisteihin, mutta ei silloinkaan kaikkiin.

Näkökulmat

Olenkin jo maininnut siitä, että rauhanomaiset mielenosoittajat jäivät uutisoinnissa alakynteen, kuten myös kokouksen tapahtumat. Mainitsin tämän lisäksi, että kuvakulma ja kuvan ottamisen paikka on vaikuttanut paljon siihen, miten tapahtumia niistä voi tulkita.

Mielenosoituksista on uutisoitu erityisesti loukkaantuneiden poliisien määrää. Loukkaantuneiden mielenosoittajien määrää en ole löytänyt mistään. Poliiseja on siis loukkaantunut, ja uutisoinnissa tämä on näytetty lähtökohtaisesti mielenosoittajien vikana. Myös loukkaantumissyyn mainitsematta jättäminen tukee sitä käsitystä, että mielenosoittajat ovat vahingoittaneet poliiseja, koska tämä on vallitseva käsitys. Mistään ei löydy tilastoja siitä, kuinka moni poliiseista on loukkaantunut mielenosoittajan toimesta, kuinka moni esimerkiksi siksi, että on vahingossa suihkuttanut kaasua itseensä tai kaatunut yrittäessään lähestyä mielenosoittajia (mikä tälle olisikaan oikea termi?). Näiden tilastojen esiin tuominen tekisi mielenosoitusuutisoinnista astetta vakavammin otettavaa ja läpinäkyvämpää.

Kun ihmiset ovat ottaneet tehtäväkseen kauhistella sabotaasia, mellakoita ja loukkaantumisia, on monesta uutisesta jätetty pois G20-kokouksen kriittinen tarkastelu. Mielenosoittajat näyttäytyvät helposti ilman syytä rettelöiviksi ja kokoustajat puhtoisiksi pyhimyksiksi. Osa mielenosoituksen vaikutuksista onkin helppo nähdä, mutta kokouksen pitkän aikavälin tapahtumia vastaavasti ei. Suurvaltojen johtajien tekemät päätökset ilmasto- ja talouspolitiikasta vaikuttavat monimutkaisten prosessien kautta niin lisääntyvään pakolaisuuteen, ruokapulaan kuin taloudelliseen eriarvoistumiseen ja syrjäytymiseen. Kokoustajien toimia ja päätöksiä on vaikeampi syyttää, sillä heidän päätöksistään seuranneet epäinhimilliset olot eivät ole yksiselitteisesti palautettavissa juuri siihen tiettyyn päätökseen tai kokoukseen. Tämän näkökulman esille tuominen olisi kuitenkin laadukkaan journalismin tehtävä.

Kun kaupungissa on anarkisti

Tällä tovin viimeinen jaksoni aiheesta käsittelee oikeutta mielenosoittamiseen ja kokoontumisvapauteen. Erityisesti yksi kommentointityyli jäi mieleeni. Sen ajattelutapa on jokseenkin kestämätön. Näissä kommenteissa väitettiin, että jos ihminen oli osoittamassa mieltään Hampurissa, tai ylipäätänsä missään, hän samalla tukee muitakin mielenosoituksia. Jos vastaavasti ei tue, pitäisi poistua paikalta.

Yllä mainitsemani blokit jo tekevät sen, että samassa kaupungissa samaan aikaan mielenosoittaminen ei tarkoita sitä, että jakaa jonkin toisen mielenosoituksen tai edes samassa kulkueessa marssivien arvot. Kymmenien tuhansien ihmisten on täydellisen mahdotonta jakaa samoja arvoja niin suhteessa mielenosoituksen aiheeseen, poliittisen toiminnan kärkeen kuin toimintatapaan. Se, että kaupungissa marssii myös militantti anarkisti tai militantti natsi tai kuka tahansa muu, jonka arvoja ja/tai toimintatapaa ei jaa, ei voi estää sitä, että muut saisivat osoittaa mieltään. Samalla ei välttämättä osoita tukea toiselle mielenosoitukselle - edes silloin kun yksi näistä mielenosoituksista äityy mellakoinniksi, eikä ole itse estämässä tapahtumaa.

Sitten kun näistä asioista uutisoidaan, pitäisi taustoittaa artikkeli ja katsoa kokonaiskuvaa ja asettaa tapahtumat niiden mittasuhteisiinsa.