sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Ayn Rand - Kun maailma järkkyi

Atlas Shrugged (1957)
Painos: 2017
Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 1521
Mistä sain? Omista hyllyistä


Ei uhrata itseä!
Ansaitaan palkkiomme!
Pyritään omaan onneen!
Elämä ei ole syyllisyyttä!
Elämä kuuluu itselle!

Järjen vastaisuus on elämän vastaisuutta!


Randin vastasuomennettu teos Kun maailma järkkyi on äänestetty Amerikassa merkittävimmäksi teoksesksi heti Raamatun jälkeen ja se on erityisesti amerikkalaisten konservatiivien ja libertaristien suosiossa, enkä sitä ihmettele. Naurahdan vähän.

Olen lueskellut ihmisten suhtautumisesta tähän teokseen ja löytänyt vaikka minkälaisia inhon väristyksiä. Voin ymmärtää heitä jossain määrin. Naurahdan silti vielä enemmän.

En naura heille siitä, että he joko pitävät tai eivät pidä Randin ajatusmaailmasta vaan heidän esiin tuomalle varsin yksipuoliselle näkemykselle romaanista. Vaikka minä en voikaan muuttaa romaanin luettua kantaani vasemmistolaisuuteni suhteen, siihen romaani ei ole riittävän vakuuttava, en voi myöskään täysin lytätä Randin ajatuksia. Kyllä minäkin haluaisin, että järki nousisi entistä keskeisempään asemaan yhteiskunnassa, kyllä minäkin voisin ajatella, että elämää ei pidä elää syyllisyyttä tuntien ja kyllä minäkin haluan myöntää vavahduttavan intohimon merkityksen, joka minulle ei ole tosin rautatie. Siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse, vaan siitä, että ihmisellä on oikeus toteuttaa intohimoaan sitä häneltä estämättä.

Teosta ei voi kehua romaanillisista ansioista rakenteen tai henkilöhahmojen uskottavuuden perusteella, mutta siinä on kuitenkin jotain sellaista, joka innostaa ja pakottaa kääntämään sivun toisensa jälkeen. Kädet väsyvät, ranne kipeytyy ja peukalon ja etusormen välinen alue muuttuu kirkuvan punaiseksi puolentoista tuhannen sivun ja 1720 gramman painaessa, mutta silti on vain saatava lukea ja seurata Dagnyn ja liiketovereidensa elämää Yhdysvalloissa. Kaksi viikkoa siihen meni, jos ei oteta huomioon kahden viikon lepotaukoa ja viikon sairastelua. Tuntuu saavutukselta.

Lyhyesti sanoen teoksessa on kyse päähenkilön, Taggart Transcontinentalin operatiivisesta toiminnasta vastaavan varatoimitusjohtajan, Dagny Taggartin pyrkimyksestä rakentaa maan mahtavin rautatielinjasto yhdessä terästehtailija Henry Reardenin kanssa, käyttäen uutta ihmeellistä Reardenin metallia, jota kateelliset tahot markkinoivat pelon sekaisin sävyin erittäin vaarallisena metallina. Huolimatta vastarannan kiiskistä Dagny ja Rearden seuraavat omia unelmiaan yrittäessään luoda jotain, mihin kukaan muu ei usko, aivan kuten periamerikkalainen unelma vaatii, siinä sivussa rakastuen intohimoisesti toisiinsa. Teos luotaa arvomaailmaa ja vapaan markkinatalouden merkitystä. Kun hallitus alkaa luoda kollektivismin mukaisia lakeja, jotka estävät yritysjohtajien vapaan toiminnan, maa pysähtyy ja ajautuu romahtamisen pisteeseen.

Mitä tulee Dagnyn ja Reardenin suhteeseen, hihkuin ensin innosta. Miten virkistävää onkaan, että rakkautta kuvataan joskus ei-altruistisena hyödyn tavoitteluna, jota ohjaa ruumiillinen halu. Kerrankin on romaani, joka ei ajaudu lässyttämään ja jonka hahmot eivät pidä omaa suhdettaan muuta maailmaa tärkeämpänä. Valitettavasti jouduin hieman luopumaan suurimmasta innostani. Sisätarina on kuitenkin kiinnostava ja olisi mielenkiintoista lukea se ilman muuta tarinaa ympärillä.

Puoleentoista tuhanteen sivuun mahtuu vaikka mitä sellaista, jota olisi kiinnostava pohtia ja analysoida, mutta se on aika mahdotonta. Rearden ja hänen epätyydyttävä avioliittonsa Lillianiin, muun yritysmaailman kerman katoaminen, amerikkalaisuus ja niin moni muu asia olisi sanasen arvoinen. Miten Rand kuvaakaan vaikka tiedeyhteisön antautumista painostuksen alaisena muokkaamaan tieteellisiä tuloksia, miten hän kertookaan ateismistaan, moraalijärjestelmästään ja ihmisten välillä vallitsevista suhteista. Haluaisin kirjoittaa. Tosiasia on myös se, että kirja kestäisi uudelleenlukua, sillä olen aika hyvin onnistunut unohtamaan monta monituista kohtaa ja varsinkin teoksen alkupää on aivan muistin ulottumattomissa.

Onko Kun maailma järkkyi liian pitkä? Ei. Se on väsytystaistelua ja olisi lyhempänä menettänyt merkitystään. Onko se puuduttavaa luettavaa? Osittain on, mutta ei sillä tavalla kuin oletettavasti tarkoitetaan. Onko se vastenmielinen? Loppupeleissä ei. Kannattiko siihen tuhrata tunteja elämästään? Kyllä.

Elelen jonkinlaisessa Rand-ähkyssä. Ajatuksissa kuumottelee tieto siitä, että Randin toinen keskeinen teos The Fountainhead olisi ruotsinnettu ja vaivattomasti saatavilla. Samalla vääntelehdin itseäni ja ähkin enkä tiedä miten päin olisin. Juuri kukaan ei ole kirjoittanut eikä varmaan vastaisuudessa juuri kirjoitakaan jotain näin periksiantamattoman ja häpeilemättömän poliittista ja aatteellista. Mitä väliä vaikka teoksen aatemaailma on kaukana omastani ja mätkii arvojani kovaa nuijalla ja käy väsytystaistelua paasatessaan sivutolkulla. Mitä merkitystä on sillä, ettei teosta voi romaanillisista saatikka filosofisista ansioista kehua. Se on poliittista. Haluan lisää.

2 kommenttia:

  1. Itselläni on kyseinen romaani englanniksi. Vaikken ole lukenut kuin alun siitä niin ymmärrän sen tunnelmaa. Se voisi olla hieno lukukokemus mutten ole vielä vain jaksanut lukea sitä kun englanniksi on raskaampaa lukea. Minua kiinnostaa Randin filosofia ja romaani vaikuttaa kunnianhimoisemmalta ja kiehtovammalta kuin monet muut romaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukukokemus todella on hieno. Voin vain kuvitella millaista tämä olisi lukea englanniksi. En olisi edes välttämättä jaksanut ruotsiksi saatikka muilla pohjoismaisilla kielillä loppuun asti, vaikka hyvä niissä kielissä olenkin.

      Kunnianhimo paistaa kyllä läpi teoksesta ja sitä arvostan. Tosin filosofisista ansioista en tätä kehu, sillä Randin filosofiaa esitellään vain noin kahdeksankymmenen sivun verran eikä silloinkaan kattavasti. Ymmärtääkseni The Fountainheadissa olisi tätä puolta enemmän.

      Poista

LinkWithin