Ayn Rand - Kun maailma järkkyi
Atlas Shrugged (1957)
Painos: 2017
Kustantamo: Minerva
Sivumäärä: 1521
Mistä sain? Omista hyllyistä
Ei uhrata itseä!
Ansaitaan palkkiomme!
Pyritään omaan onneen!
Elämä ei ole syyllisyyttä!
Elämä kuuluu itselle!
Järjen vastaisuus on elämän vastaisuutta!
Randin vastasuomennettu teos Kun maailma järkkyi on äänestetty Amerikassa merkittävimmäksi teoksesksi heti Raamatun jälkeen ja se on erityisesti amerikkalaisten konservatiivien ja libertaristien suosiossa, enkä sitä ihmettele. Naurahdan vähän.
Olen lueskellut ihmisten suhtautumisesta tähän teokseen ja löytänyt vaikka minkälaisia inhon väristyksiä. Voin ymmärtää heitä jossain määrin. Naurahdan silti vielä enemmän.
En naura heille siitä, että he joko pitävät tai eivät pidä Randin ajatusmaailmasta vaan heidän esiin tuomalle varsin yksipuoliselle näkemykselle romaanista. Vaikka minä en voikaan muuttaa romaanin luettua kantaani vasemmistolaisuuteni suhteen, siihen romaani ei ole riittävän vakuuttava, en voi myöskään täysin lytätä Randin ajatuksia. Kyllä minäkin haluaisin, että järki nousisi entistä keskeisempään asemaan yhteiskunnassa, kyllä minäkin voisin ajatella, että elämää ei pidä elää syyllisyyttä tuntien ja kyllä minäkin haluan myöntää vavahduttavan intohimon merkityksen, joka minulle ei ole tosin rautatie. Siitä tässä ei kuitenkaan ole kyse, vaan siitä, että ihmisellä on oikeus toteuttaa intohimoaan sitä häneltä estämättä.
Teosta ei voi kehua romaanillisista ansioista rakenteen tai henkilöhahmojen uskottavuuden perusteella, mutta siinä on kuitenkin jotain sellaista, joka innostaa ja pakottaa kääntämään sivun toisensa jälkeen. Kädet väsyvät, ranne kipeytyy ja peukalon ja etusormen välinen alue muuttuu kirkuvan punaiseksi puolentoista tuhannen sivun ja 1720 gramman painaessa, mutta silti on vain saatava lukea ja seurata Dagnyn ja liiketovereidensa elämää Yhdysvalloissa. Kaksi viikkoa siihen meni, jos ei oteta huomioon kahden viikon lepotaukoa ja viikon sairastelua. Tuntuu saavutukselta.
Lyhyesti sanoen teoksessa on kyse päähenkilön, Taggart Transcontinentalin operatiivisesta toiminnasta vastaavan varatoimitusjohtajan, Dagny Taggartin pyrkimyksestä rakentaa maan mahtavin rautatielinjasto yhdessä terästehtailija Henry Reardenin kanssa, käyttäen uutta ihmeellistä Reardenin metallia, jota kateelliset tahot markkinoivat pelon sekaisin sävyin erittäin vaarallisena metallina. Huolimatta vastarannan kiiskistä Dagny ja Rearden seuraavat omia unelmiaan yrittäessään luoda jotain, mihin kukaan muu ei usko, aivan kuten periamerikkalainen unelma vaatii, siinä sivussa rakastuen intohimoisesti toisiinsa. Teos luotaa arvomaailmaa ja vapaan markkinatalouden merkitystä. Kun hallitus alkaa luoda kollektivismin mukaisia lakeja, jotka estävät yritysjohtajien vapaan toiminnan, maa pysähtyy ja ajautuu romahtamisen pisteeseen.
Mitä tulee Dagnyn ja Reardenin suhteeseen, hihkuin ensin innosta. Miten virkistävää onkaan, että rakkautta kuvataan joskus ei-altruistisena hyödyn tavoitteluna, jota ohjaa ruumiillinen halu. Kerrankin on romaani, joka ei ajaudu lässyttämään ja jonka hahmot eivät pidä omaa suhdettaan muuta maailmaa tärkeämpänä. Valitettavasti jouduin hieman luopumaan suurimmasta innostani. Sisätarina on kuitenkin kiinnostava ja olisi mielenkiintoista lukea se ilman muuta tarinaa ympärillä.
Puoleentoista tuhanteen sivuun mahtuu vaikka mitä sellaista, jota olisi kiinnostava pohtia ja analysoida, mutta se on aika mahdotonta. Rearden ja hänen epätyydyttävä avioliittonsa Lillianiin, muun yritysmaailman kerman katoaminen, amerikkalaisuus ja niin moni muu asia olisi sanasen arvoinen. Miten Rand kuvaakaan vaikka tiedeyhteisön antautumista painostuksen alaisena muokkaamaan tieteellisiä tuloksia, miten hän kertookaan ateismistaan, moraalijärjestelmästään ja ihmisten välillä vallitsevista suhteista. Haluaisin kirjoittaa. Tosiasia on myös se, että kirja kestäisi uudelleenlukua, sillä olen aika hyvin onnistunut unohtamaan monta monituista kohtaa ja varsinkin teoksen alkupää on aivan muistin ulottumattomissa.
Onko Kun maailma järkkyi liian pitkä? Ei. Se on väsytystaistelua ja olisi lyhempänä menettänyt merkitystään. Onko se puuduttavaa luettavaa? Osittain on, mutta ei sillä tavalla kuin oletettavasti tarkoitetaan. Onko se vastenmielinen? Loppupeleissä ei. Kannattiko siihen tuhrata tunteja elämästään? Kyllä.
Elelen jonkinlaisessa Rand-ähkyssä. Ajatuksissa kuumottelee tieto siitä, että Randin toinen keskeinen teos The Fountainhead olisi ruotsinnettu ja vaivattomasti saatavilla. Samalla vääntelehdin itseäni ja ähkin enkä tiedä miten päin olisin. Juuri kukaan ei ole kirjoittanut eikä varmaan vastaisuudessa juuri kirjoitakaan jotain näin periksiantamattoman ja häpeilemättömän poliittista ja aatteellista. Mitä väliä vaikka teoksen aatemaailma on kaukana omastani ja mätkii arvojani kovaa nuijalla ja käy väsytystaistelua paasatessaan sivutolkulla. Mitä merkitystä on sillä, ettei teosta voi romaanillisista saatikka filosofisista ansioista kehua. Se on poliittista. Haluan lisää.
Itselläni on kyseinen romaani englanniksi. Vaikken ole lukenut kuin alun siitä niin ymmärrän sen tunnelmaa. Se voisi olla hieno lukukokemus mutten ole vielä vain jaksanut lukea sitä kun englanniksi on raskaampaa lukea. Minua kiinnostaa Randin filosofia ja romaani vaikuttaa kunnianhimoisemmalta ja kiehtovammalta kuin monet muut romaanit.
VastaaPoistaLukukokemus todella on hieno. Voin vain kuvitella millaista tämä olisi lukea englanniksi. En olisi edes välttämättä jaksanut ruotsiksi saatikka muilla pohjoismaisilla kielillä loppuun asti, vaikka hyvä niissä kielissä olenkin.
PoistaKunnianhimo paistaa kyllä läpi teoksesta ja sitä arvostan. Tosin filosofisista ansioista en tätä kehu, sillä Randin filosofiaa esitellään vain noin kahdeksankymmenen sivun verran eikä silloinkaan kattavasti. Ymmärtääkseni The Fountainheadissa olisi tätä puolta enemmän.
Luen tällä hetkellä teosta englanniksi. jos Googlaa "kun maailma järkkyi arvostelu" tulee sellaista lokaa että huhhuh. Mitähän syntiä tässä nyt luenkaan? Ironian huippu on, että "kriitikot" ovat suoraan kuin kirjan kuvailemat postmodernisti "filosofit". Tämä on tällainen teos jota luetaan salaa taskulampun kanssa peiton alla. Kun kirjapaino keksittiin, yritti kirkko kaikin tavoin estää kritiikin leviämisen vallitsevista totuuksista. Ayn Randin hahmot eivät ole realistisa, mutta heidän motiivinsa näemme tänäkin päivänä ympäröivässä maailmassa. Vaikka sanot olevasi vasemmalla, sinäkään et pystynyt olla kääntämättä sivuja. Janten Laki on Suomessa todellisuutta, ja taivumme kollektiivisuuteen enemmän kuin yksilöön. Raha ei tietenkään ole kaikki kaikessa, mutta Francisco D'Anconian monologi siitä, sekä kaupanteosta ylipäätään oli melko vaikuttava.
VastaaPoistaOtetaan tässä argumentti: "Kannabis on porttihuume vahvempiin aineisiin". Vasemmalla olevat pitävät tätä absurdina, enkä itsekään usko tähän. Vastaväite pohjautuu siis siihen, että yksilö on tietoinen, ja tekee omat valintansa. Hän on kontrollissa päätöksestään.
"Atlas Shrugged on porttihuume kapitalismiin/libertarismiin/konservatiivisuuteen". Näin sanovat kirjan kriitikot. Eli yksilön tietoiset valinnat pätevät valikoidusti vain tiettyihin asioihin? kuten kannabis?
Jos ihmiset ovat moraalittomia, ja tarvitsevat valtion olemaan moraalin vartijana, ketkä muodostavat valtion? Hyveelliset, korruptoimattomat? Mielestäni Suomessa olisi tervetullutta ajatus siitä, että tosiassa valtio ei tuota sitä rahaa, jota jaetaan. Jotta yhteisestä kassasta on mitä jakaa, täytyy se tulla tuottavasta työstä. Silti täälläkin, kuten kirjassa, "bisnes" on eräänlainen "välttämätön paha" josta ei saa puhua, pyyhkitään sen pölyt pois kun astutaan ihmisten ilmoille. Ja "profit" on pahe, sitä ei saa tehdä. Jotta yleistä kassa voi jakaa, täytyy yritysten olla voitollisia. Eikö siis olisi järkevää luoda edellytykset, että tämä voitollisuus voisi toteutua? Vasemmalla olevat ovat ensimmäisenä jakamassa, mutta kultaa munivat hanhet (josta tämä jakopotti muodostuu) täytyy pitää aina hieman nälässä. Näin luodaan näennäisesti "oikeudenmukaisuutta" kun on me vs. he. "rikkaat ja köyhät". Näemme vain lopputuloksen, emme työtä ja aikaa ja uhrauksia mitä sitä edelsi.
Mitäs mieltä olet, pitäisikö kirja kuulua ns. pakollisiin lukemisiin vaikka yläaste-ikäisille? Jos näin, miksi? jos ei, miksi?
Olen itsekin huomannut, että tästä on kirjoitettu vaikka mitä - monella tuntuu olevan jonkinmoinen näkemys Randista henkilönä ja ajattelijana, vaikka aika harva tuntuu koko kirjaa jaksaneen lukea.
PoistaYritän lukea kirjallisuutta ymmärtäväisesti (ehkä jokin muu sana olisi parempi). Ajattelen, että jokaisessa teoksessa on jotakin hyvää, jotakin kannatettavaa yms., vaikka kaikesta ei samaa mieltä olisikaan. Puhuimme sitten Randista, markiisi de Sadesta tai jostakusta muusta, ihmisillä tuntuu olevan tarve leimata kirja yksipuoliseksi roskaksi ja puolustautua - en minä tällainen ole tai näin ajattele, vaikka tätä luenkin. Kirjassa on paljon piirteitä, joihin voisin yhtyä ja jotka tunnistan omastakin ajattelustani, vaikka ei todellakaan kaikki. Siinäkin tapauksessa, että olisin jostakin kohdasta eri mieltä, voin ihan hyvin pitää sitä ansiokkaana. Vaikka tekstissä käytänkin sanaa vasemmisto, en usko siihen, että ajattelua voisi lukita johonkin tiettyihin sanoihin, määritelmiin ja niiden suomiin raameihin, vaan tällaisetkin termit ovat ennemmin suuntaa antavia.
Tuollaiset kaltevan pinnan argumentit, kun x niin sitten tapahtuu ei-toivottava y, ovat varsin yleisiä jokaisen poliittisen suunnan argumentaatiossa. Sellaiseen on varsin helppo turvautua ja olla huomaamatta oman ajattelun ristiriitaisuuksia.
En tunne koulumaailmaa kovin hyvin enkä lähtökohtaisesti osaa ajatella, että olisi jokin kirja, joka kaikkien tulisi lukea. En tiedä nykytilannetta, mutta jos yhteiskuntaopin opetus aloitetaan vasta peruskoulun viimeisellä, kuten joskus tehtiin, voi keskimäärin yläasteikäiselle olla kirjan tulkintaan käytettävät käsitteet vieraita. Jos pitäisi määritellä pakolliseksi jonnekin, sitten ehkä lukioon. Tosin, luetaanko missään oppilaitoksessa enää näin paksuja kirjoja? Ennemmin huoli tuntuu olevan lukutaidon rapistumisessa. Oli miten oli, kannustaisin ihmisiä lukemaan ja kuuntelemaan mahdollisimman paljon erilaisista näkemyksistä, myös niistä, jotka poikkeavat omista, ja näin luomaan kattavampaa kuvaa maailmasta ja ehkä ymmärtämään eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Sen näen loppupeleissä oleellisempana kuin jonkin yksittäisen kirjan pakotetun lukemisen.