torstai 4. tammikuuta 2018

Kolme lyhyttä

Postaus sisältää viimeiset arvostelemattomat vuonna 2017 luetut.

Suomenkielinen alkuteos (2016)
Sivumäärä: 76
Kustantamo: BoD
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Joni Järvi-Laturi - Mikrokosmos

Toiseksi lukemakseni Järvi-Laturin teokseksi päätyi elokuvakäsikirjoitus Mikrokosmos. Kyseessä on minulle täysin uusi genre, vaikka näytelmiä olenkin lukenut.

Tarinan päähenkilö on tamperelainen Kai, joka päättää perustaa Yöihmisten kerhon miehille, jotka hänen laillaan ovat yksinäisiä, syrjäytyneitä ja älyllisiä.

Tapahtumien kulkuun on varsin helppo päästä mukaan, mutta koska minulle elokuvat ja niiden tekemisen periaatteet ovat vähemmän tuttuja, en ihan täysin pysty mielessäni näkemään kuinka tarina toimisi elokuvana. Kiinnostavaa se kuitenkin olisi.

Teoksen sanoma on, käyttäisinkö vaikka sanaa, sympaattinen. Se ottaa vahvasti kantaa hyviksi näkemiensä arvojen puolesta — inhimillisyyden, sivistyneisyyden ja hellyyden. Tämä on hellien miesten kerho, hellien, yksinäisten miesten kerho jotka ovat liian helliä sopeutuakseen yhteiskuntaan, tai liian herkkiä, tai liian hyviä sopeutuakseen siihen.

Paikoitellen Mikrokosmos tuntuu aivan liian suoraan ja selkeästi julistavalta. Pidän kuitenkin siitä, että jotakin jätetään myös lukijan, tai elokuvan tapauksessa katsojan, varaan.

Viehätyn siitä, kuinka ihmiset löytävät kerhon yksitellen eikä erilainen ihminenkään lopulta ole yksin. Löydän varsin voimakkaasti itseni tunteesta, että eläisi kuin yhteiskunnan reunoilla, koskaan oikein sopeutumatta maailmaan ja muiden ihmisten odotuksiin; halusta paeta toisinaan hieman aikaisempaa kauemmaksi. Samaa tunnetta löydän tästä käsikirjoituksesta.

Tanskankielinen alkuteos (painos 1963)
Sivumäärä: 222
Kustantamo: Gyldendal
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Thøger Larsen - Udvalgte Digte

Oikeastaan Udvalgte Digte, kuten nimi jo sanoo, ei ole varsinainen runoteos, vaan kokoelma valikoituja runoja yhteensä kahdestatoista teoksesta. Vanhimmat runoista on vuodelta 1895 ja uusin 1928. Larsen eli vuosina 1875-1928. Runoudessaan hän edusti symbolismia. Kulttuurikaanoniin on valittu Larsenin Slækternes træ kokoelmaan sisältyvä runo Den danske Sommer.

Kulttuurikaanonin myötä on tullut jo varsin selväksi tanskalaisten arvostus vuodenaikoja kohtaan. Tässäkin valikoimassa vuodenajat ovat keskeisellä osalla ja ylistävät luritukset niiden kunniaksi tulee ehkä jo hieman korvista ulos.

En ehkä olisi ottanut kokoelmaa ihan tähän hetkeen, jos olisin tiennyt sen olevan symbolistinen. En ole vieläkään ihan täysin toipunut Sophus Claussenin symbolismista. Jos Claussen tykkäsi erityisesti keväästä, Larsen on valikoinut suosikikseen kesän. Ei tämäkään kuitenkaan unhoita kevättä ja antaapa tilan myös pimeillä ja kylmille ajoille vuodesta. Ja ah ja oh, huokailin, kun näin, että Larsen on jopa kirjoittanut runon nimeltään Sophus Claussen. Kuten olettaa saattaa, siinä on aika lailla samoja teemoja, joita Claussen omassa runoudessaan viljeli.

Rakenteeltaan runot edustavat  sitä klassista riimittelyä. Aika monessa on jokaisessa säkeistössä neljä säettä, mutta poikkeuksiakin on paljon.

Youtubesta löytyy muutama Larsenin runo laulettuna ja vielä useampi lausuttuna. Näitä on rentouttavaa kuunnella. Eikä Larsenin runoudessa mitään vikaa sinänsä ole, mutta revin hiukseni irti symbolien edessä ja yläilmoissa liihottelevat ylistykset ovat niin  omaa yläasteaikaani, että hieman nolottaa.

Kulttuurikaanonin runo laulettuna.


Suomenkielinen alkuteos (2008)
Sivumäärä: 76
Kustantamo: Teos
Mistä sain? Omista hyllyistä

Juhana Vähänen - Avaa tule

Nimesin teoksen suosikikseni Ompun Törkeän virallisessa runo-finlandiassa. Kriteereitä oli kaksi: suomalaisen runoilijan kokoelma ja luettu vuonna 2017. Tämä tosin aiheutti omat ongelmansa, sillä runohurahtamiseni ei ole suomalaisessa runoudessa ja ehdotonta suomalaista suosikkiteostani en ollut lukenut aikarajan sisällä. Luin siis uudestaan ja sain teoksen listalle.

Vähäsen teosta väitetään runoudeksi, mutta se voisi olla myös pieni tarina. Avaa tule vetää lukijan mukaansa etsimään kirjan sanomaa, jota ei kuitenkaan löydä vaikka kuinka lukisi. Koko ajan löytää uusia puolia lukemastaan.

En edelleenkään parin vuoden jälkeen ensimmäisestä lukukerrasta ole valmis tekemään tästä laajaa analyysiä. Tällä lukukerralla pidin erityisen paljon teoksen alun kuvauksesta kivisistä leijonista, joiden suusta pulppuaa vettä. Melkein ikuinen pysähtyneisyys ja jatkuva virtaaminen kietoutuu kiehtovasti yhteen. 

En oikein koskaan ole päässyt aihe- tai rakennetasolle Avaa tulen kanssa. Hyppään mukaan sen virtaan ja annan itseni ajelehtia sanoissa. Niin on hyvä ja riittävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin