Teemu Mäki - Kuolevainen

Suomenkielinen alkuteos (2008)

Sivumäärä: 107

Kustantamo: Wsoy

Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Olisi jälleen paljon sanottavaa, sillä olen repinyt runoista irti vaikka mitä ja monta kertaa. Olen viettänyt teoksen parissa koko alkuvuoden ja märehtinyt lukemaani. Olen kävellyt ympäriinsä, sillä kävely on minulle tapa ajatella, ja kirjoittanut paljon, sillä sekin on ajattelun tapani.

Tekisi mieli rustata blogiinikin Kuolevaisesta paljon, mutta se ei ole mahdollista. Liian pitkä teksti on aina liian pitkä (ja sisällötön lause on sisällötön). Olen viimeisen puolen vuoden aikana löytänyt viehätyksen sisällön hävittämisestä rakenteen tieltä, ja mieleni iloitsi vaihteeksi sisällöstä ennen rakennetta. Päädyin lopulta valikoimaan teoksen osista (sosialismia, kuolevaisuuteen kurkottamista, naima, nokturnot, näkemisestä) sen, joka minua tällä hetkellä puhutteli eniten ja kirjoittamaan siitä. Muista en julmasti sano tässä tekstissä yhtään mitään.

kello käy, kello käy. Sinä olet kuolevainen muistatko?

SOSIALISMIA

Sisältää kuusi runoa, jotka on kirjoitettu vuosina 1998-2006. Sivulle 30 asti.

Sosialismia-osiossa on paljon tuttua Mäkeä aihepiirien puolesta. Toisaalta kahdessa ensimmäisessä runossa kysymysten vyöryttäminen häiritsee pahasti.

Mitä varten? on opetusnäytelmä, joka pureutuu ainakin kysymyksiin elämän merkityksellisyydestä. Samoin kuin runossa Maito, tässäkin käsitellään teemaa, jossa jostakin asiasta tulee rakkaampi silloin, kun toinen ihminen on kateellinen tai huono-osaisempi. Runon puhuja alkaa vyöryttää kysymyksiä, joissa hän kysyy sinä-muodossa oletettavasti itseltään, miksi hänen molekyylinsä ovat juuri siinä järjestyksessä kuin ovat, miksi sairauksia on vaikka kuntoileekin ja pohtii kulutuksen ja ostovoiman suhdetta. Ei pelkästään teemojen puolesta, vaan myös lausetasolla tulee tuttuutta vastaan. Mäki toistaa tässäkin teoksessa lauseen ihminen luo jumalan omaksi kuvakseen. Runon keskivaiheilla tulee mukaan täysin turhalta vaikuttava sinä-muoto ja olisi tehnyt mieli huutaa, että minä en istu rantakivellä Ruoholahdessa. Osaan aika hyvin ärsyyntyä perusteettomasta sinuttelusta. Ehkä sinuttelun tarkoituksena on tuoda runon puhujan aatokset lähemmäksi lukijaa ja laittaa lukija pohtimaan omaa suhdettaan aiheeseen, mutta minua sinuttelu kuitenkin hieman karkottaa.

Runon Maito luin jo lukiessani osan Mäen tohtoritutkinnosta (arvosteluni pääsee lukemaan täältä). Edellisen runon kysymysvyöryn saatan vielä hyväksyä, sillä löydän ehkä viidennen lukemisen jälkeen jonkinlaisen merkityksen olemassaoloa koskevasta pohdinnasta, joka ilmenee kysymisen muodossa. Maidosta en kuitenkaan edelleenkään löydä perusteita, miksei runoa olisi voinut kirjoittaa toteavassa muodossa. Ehkä sellainen olisi ollut jopa tehokkaampaa. Mäki aloittaa runonsa: Joku kuolee nälkään jossain, joku toinen herkuttelee jossain toisaalla. Mikä heidän suhteensa on? Minän ja jonkin  tai jonkun fyysisesti läsnä olemattoman suhdetta Mäki on lukemani ja katsomani perusteella pohtinut paljon. Runo, tai oikeastaan Maito on määritetty opetusnäytelmämonologiksi, herättää kuitenkin pohtimaan kysymyksiä, jotka ovat epämiellyttäviä minulle, hyvän elintason länsimaalaiselle. On pakko asettua pohtimaan kuinka paljon autan, olenko valmis auttamaan, olenko minä osasyyllinen nälkään kuolevan tilanteeseen ja onko minulla velvollisuutta auttaa, vaikka en olisikaan syyllinen. Huomaan sisälläni syntyvän vastustusta, sillä minulle on kova paikka pohtia hyväntekeväisyyttä. Löydän siitä paljon itsekkyyttä verhottuna hyvyyteen. Samalla oma rajallisuuteni alkaa jälleen muistuttaa olemassaolostaan. Tosin rajallisuus on edellytys.

Runon Sohva on kohtu lukeminen on hieman eri tavalla ristiriitaista. Sen sisältämät vertaukset menevät jollain tasolla ohi. Ei niinkään se mitä vertauksilla halutaan sanoa, vaan miksi juuri ne on valittu. Mäki vertaa sohvaa kohtuun, televisiota napaikkunaan ja katsojaa syntymättömään sikiöön. Monta muutakin kielikuvaa löytyy. Samalla kuitenkin filosofin mieleni hykertelee, kun löydän säkeen olemassaolo on kaikkien sotaa kaikkia vastaan. Olemassaolo vertautuu kiehtovalla tavalla Hobbesin luonnontilaan. Myöhempi lisäys: mitä enemmän pohdin sitä helpompaa minulle on hahmottaa vertauksien merkitys.  

Kun päädyn lukemaan runoa Gdansk oli Danzig, joudun myöntämään tietämykseni rajallisuuden ja etsimään, mitä Danzig tarkoittaa. Yritän ymmärtää miten runo liittyy muihin sosialismia-osion runoihin, mutta en onnistu löytämään yhteyttä. Tämä voi johtua siitä, että sillä ei edes ole yhteyttä niihin, tai sitten siitä, etten tunne Puolan historiaa sen kummemmin ja se, mitä runossa ei sanota, jää hahmottumatta. Yhteyksiä teoksen nimeen Kuolevainen kuitenkin löydän.

Runo He ovat katkeria, mutta juuri nyt heillä on kaikki koostuu kahdesta osasta, joista ensimmäisestä pidän erityisen paljon, mutta jälkimmäisen kohdalla hukkaan punaisen langan. Olen useita vuosia ollut kiinnostunut prostituutiosta ilmiönä ja tähän aiheeseen ensimmäinen osa tarttuu. Lähestymistapa on hyvin mielenkiintoinen, sillä Mäki rinnastaa prostituution muihin ammatteihin ja kuvaa kuinka prostituutio toimii kapitalismin perusidean mukaan. Huoruus vain tekee tämän idean näkyväksi. Mäki tuo esille runon puhujan kautta, että minulla ei ole mitään huoruutta vastaan, mutta samalla myös sen, että kaikki työ ei voi olla huoruutta, vaikka sellainen valhe onkin tehty. 

Viimeinen runo on Markiisi ei ole päivänvarjo, joka on katkelma Sulkapallo-oopperan libretosta. Kun edellisessä runossa Mäki nostaa esille, että huoruus tekee kapitalismin idean näkyväksi, hän jatkaa tässä runossa samaa näkyväksi tekemisen teemaa. Markiisi maksaa huorille, jotta saa ruoskia heitä, jotta he ruoskisivat häntä. Markiisin käytös on tavallista, hänen kirjoituksensa poikkeuksellista, koska se tekee tavallisen näkyväksi, - -. Mäki mainitsee Ylen 10 kirjaa -sarjassa Saden olleen sosialisti (vai käyttiköhän sanaa kommunisti). Tämän saman väitteen hän esittää myös tässä runossaan. Väite on kiinnostava, eikä vähiten siksi, että olen täysin hurahtanut Saden kirjallisuuteen ja filosofiaan, ja tämä väite on tuonut yhden uuden tavan katsoa markiisin ajatusmaailmaa. Samainen Ylen sarjan jakso tulee myös mieleeni kun runossa kirjoitetaan, että markiisi on tuomareista lempein ja muullakin tavoin hyvä. Sarjan jaksossa Mäki mainitsee, kuinka vaarallisempia ovat he, jotka kuvittelevat, että heidän väkivallallaan on hyvä pyrkimys, kuin he, jotka käyttävät väkivaltaa itsetarkoituksellisena tuhlailuna. En tiedä, onko tässä todellisuudessa jotain yhteyttä, mutta mielessäni onnistun vetämään niiden välille ainakin hatarat likimain -merkit.

Kirjoitin jo edelliseen Mäen teoksen arvosteluuni, kuinka häntä vaikuttaa kiinnostavan television ja katsojan suhde. Sama aihe jatkuu myös näissä runoissa, ensimmäisessä osassa liki jokaisessa. Televisio: Se hallitsee. Tuo ymmärryksen, että toinen, joka ei ole fyysisesti läsnä, voi heikommin — siis tavallaan yhdistää jollain tavalla. Nöyrä, napaikkuna, tyranni, sähköbuddha. Esikuvien antaja. Näin muutaman mainitakseni.

Toinen keskeinen teema on kapitalismi. Meidän yltäkylläisyys, toisen täysin eri tilanne. Tuloerojen ja kärsimyksen määrän erojen merkitys, kuluttajuus, ostohetken orgastisuus, olemisen tapa, huoruuden kaltaisuus. Siis silmille vyöryvä kapitalismin kritiikki.