perjantai 12. tammikuuta 2018

Viktor Kuusela - Runoloi

Kaksikielinen alkuteos, livvi/suomi (2015)
Sivumäärä: 188
Kustantamo: Karjalan kielen seura
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Hyvin alkanut runovuosi jatkui Viktor Kuuselan kirjoittamilla runoloilla. Teos on kaksikielinen. Suurin osa runoista on kirjoitettu sekä livviksi että suomeksi, osa vain suomeksi ja osa ainoastaan livviksi. Minä luin melkein pelkästään livvillä, mutta toisinaan jouduin jonkin sanan katsomaan suomenkielisestä käännöksestä.

Vähäväl'ii liägäriz käin,
sain rohtud dai paran'in.

Vai nygöi en tiijä auttuago mi,
gu minul näid runosuon'i puhkei.

*****

Gu rist'ikanzatgi enembi laulettaz,
toinah vähembän ol'iz sodii.



Runoloi sisältää varsin yksiselitteisiä runoja, jotka eivät koreile kielikuvilla tai muillakaan vaikeasti tulkittavilla erikoisuuksilla. Runoina ne ovatkin helposti lähestyttäviä.

Runot kuvaavat suurimmaksi osaksi Kuuselan arkisia tapahtumia ja elämää. Luonto, maaseutu ja suku ovat hänelle tärkeitä. Lapsuus näyttäytyy Kuuselalle onnellisena ja huolettomana aikana. Vanhan maailman perään hän haikailee.

Pelkiksi tuokiokuviksi runot eivät jää, sillä Kuusela kirjoittaa myös kantaaottavasti. Nimissä edistyksen — tieteiden, arvoja arvokkaitakin tuhoutuu - - luonnon kestorajakin unohtuu. - - Epäjumalilla lehmästä Leniniin, maailmaamme ohjailtu vain on. Kuuselalle keskeiseen asemaan nousevat rakkaus kotiseutuunsa Karjalaan, äidinkieleensä livviin ja ortodoksiuskontoon. Hän ei vaikuta pitävän Neuvostoliitosta, Venäjästä eikä islamista. Talvisota jätti jäljen tuolloin noin neljätoistavuotiaaseen nuoreen ja evakoksi päätyminen ja oman kotiseudun jättäminen tuo mukanaan surullisia muistoja.

Kuusela kehottaa julistavilla sanoilla livvinkielisiä karjalaisnuoria nousemaan puolustamaan kieltään. Hän näkee kielen tuhon syynä ainakin Neuvostoliiton suvaitsemattomuuden livviä kohtaan ja elättelee toivetta, että Venäjä antaisi kielelle lopulta tilaa. Julistaessaan Kuusela muistuttaa nuoria siitä, että he ovat viimeinen kieltä taitava ikäpolvi ja heidän sukujuurensa ovat suomalais-ugrilaiset. Työ ettotaki ole huonombii, muidu europpalazii nuorii.

On kiinnostavaa lukea runoja kielellä, jota ei osaa, mutta jota silti suurimmaksi osaksi pystyy ymmärtämään. Runot vierekkäin todistavat siitä, kuinka paljon runo voikaan käännöksen myötä muuttua. Livvinkielen sanojakin on hauskaa tutkia — ihminen on rahvas, mukaan ottaminen regehen ottuamista, joka ainakin minulle tuo mieleen reen, ja niin edelleen. Kulttuuri vaikuttaa kielen taustalla vahvasti, minkä tämäkin runoteos todistaa.

Täytyy kuitenkin sanoa, että aivan täysin en teokseen ihastunut. Runoloi edusti sellaista runoutta, jonka ilman kielitieteellistä kiinnostusta olisin jättänyt alkuunsa kesken. Olisin kaivannut runoutta, joka olisi haastanut enemmän ajatuksiani. Alkuun näitä runoja oli hauskaa lueskella, mutta kokoelma on paksu, ja loppua kohden into lopahti ja päädyin laskeskelemaan sivujen määrää. Asiaa ei auttanut se, että Kuuselan kuvaamat tilanteet ovat niin etäällä omasta kokemusmaailmastani ja elämästäni, että näennäisesti yleisarkisista teemoista oli vaikeaa saada kiinni. Täysin erilaiseen maailmaan tutustuminen on kiinnostavaa, mutta kun teksti ei tarjoa minkäänlaista kosketuspintaa, se jää auttamatta etäiseksi.

Teos ei ole kuitenkaan pelkästään runoteos vaan kuvituksena siinä on Kuuselan omaa, erittäin tasokasta, mustavalkoista taidegrafiikkaa. Loppuun on lisätty muisteluksii, joissa Kuusela kirjoittaa omista kokemuksistaan karjalalaisesta kulttuurista ja omasta elämästään. Sen jälkeen Heikki Malme sanoo muutaman sanasen Kuuselan taidegraafikon urasta. Teoksen päättää teos- ja ansioluettelot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin