tiistai 25. kesäkuuta 2019

Rob Sanders - Pride

Englanninkielinen alkuteos (2018)
Kustantamo: Random House
Kuvittaja: Steven Salerno
Sivumäärä: 40
Mistä sain? Kirjastosta lainattu

Olen säästänyt yhden Helsingin Sanomien numeron, tämän, jonka kantta koristaa sateenkaarilippu. Kaivoin sen pöytälaatikosta tätä kuvaa varten, toisaalta kirjan kannen lipun tähden, toisaalta lehti asettuu loistavasti tarinan jatkumoon.

You have to give them hope. Hope for a better World, hope for a better tomorrow. 
Antakaa heille toivoa. Toivoa paremmasta maailmasta, paremmasta huomisesta.

Kuvakirjassa kerrotaan tositarina Harvey Milkistä, tosin silotellusti ja lapselle sopivasti. Alkuun kerrotaan Harveyllä olleen unelma, että kaikki, myös homot, olisivat tasa-arvoisia ja hän ja hänen kaverinsa voisivat elää kuten kuka tahansa muukin, että yhtenä päivänä ihmisillä olisi lupa elää ja rakastaa kukin tavallaan. 

Harvey kuvataan sankariksi, jonka ääni jylisi kansanjoukkojen yli joidenkin kuunnellessa ja muutaman hyväksyessä sanoman, mutta suurin osa ei näin tehnyt. Harvey oli yksi ensimmäisiä avoimesti homoja Yhdysvaltain politiikassa. Hän ystävineen päätti marssia protestoidakseen epätasa-arvoisuutta ja epäreiluja lakeja vastaan. Hän myös keksi, että yhteisö tarvitsisi symbolin, joka näyttäisi keitä me olemme. Jotakin huolehdittavaksi marssin aikana, jotakin, joka yhdistäisi ja antaisi toivoa. Taiteilija Gilber Baker vastasi, Tarvitsemme lipun! 

Marssin aika tuli 25.6.1978. Viisi kuukautta myöhemmin Harvey murhattiin. Tarinassa kerrotaan: Their lives were taken by a man who did not think like Harvey, or feel like him, or love like him. Heidän elämänsä vei mies, joka ei ajatellut, tuntenut ja rakastanut kuten Harvey. Sinä päivänä marssittiin kynttilöiden valossa. Sen jälkeen lippuja alkoi tulla lisää ja yhä useampi ihminen ajatteli lipun olevan heidän lippunsa ja alkoi tuntea ylpeyttä ja toivoa. Ja sitten lippu alkoi levitä kautta maailman, liehua yhä vain näkyvämmin. 

Jokseenkin selvästi tarina jättää paljon kertomatta. Kuvakirja jättää vaikutelman siitä, että Pride-liikkeen alku olisi ollut jotensakin rauhanomainen eikä taustoita sen kummemmin murhankaan syytä tai seurauksia, kuten White Night -mellakoita. Väkivalta jätetään pimentoon, kuten lapsille kerrotussa tarinassa sopiikin. 

Pride- ja vapautusliikkeen historian voi nähdä saaneen alkusysäyksensä jo aikaisemmin kuin mitä tässä tarinassa väitetään. Vuosi 1969 ja Stonewallin mellakat ovat merkittävä osa historiaa. 28.6.69 alkaen järjestettiin väkivaltaisia ja spontaaneja mielenosoituksia poliisia vastaan. Pride-tapahtumiakin järjestetään nimenomaan kesäkuun lopulla Stonewallin kunniaksi. Ensimmäiset Pride-marssit pidettiin 28.6.70, ei 1978, kuten tarinan perusteella voisi luulla. Keskeisiä vapautusliikkeen aloittajia olivat tummaihoinen, seksityöntekijä, transnainen Marsha P. Johnson  ja ystävänsä. Marsha oli konfliktin aloittaneiden joukossa. 

Toisaalta ymmärrän, ettei vapautuksen väkivaltaista historiaa haluta kertoa pienille lapsille, ja sen tähden mellakat ja Marsha sivuutetaan. En myöskään missään nimessä halua väheksyä Harvey Milkin merkitystä, mielestäni liikkeen alun näkeminen Stonewallista ei ole mitenkään pois hänen merkityksestään. Tosin huomautettakoon, että Stonewall mainitaan kirjan loppuun sijoitetussa aikajanassa. Olisin kiinnostunut siitä, oliko Harvey osallisena.

Teos on hieno, mutta yksi asia häiritsee: marsseille osallistujista puhutaan miehinä ja naisina ja häivytetään muut sukupuolet. Haluaisin, että puhuttaisiin ihmisistä, sillä marsseilla ja liikeen alussa oli mukana myös muita kuin miehiä ja naisia, kuten toki edelleenkin. Lapset ovat aivan varmasti kykeneviä ymmärtämään sukupuolten kirjoa. 

Joistakin puutteistaan huolimatta suosittelen ilomielin teokseen tutustumista. Ilman näitä ihmisiä meillä ei olisi sitä, mitä meillä nyt on, ja se herättää minussa syvää kunnioitusta. Muistutukset siitä mitä nykypäivän tilanteen saavuttaminen on vaatinut, ovat välillä erittäin hyvä asia — osatakseen arvostaa nykyistä vapautta olla kuka onkin ja jaksaakseen taas tehdä työtä paremman tulevaisuuden puolesta. 

4 kommenttia:

  1. Tämäpäs oli kiinnostava teos, kiitos esittelystä. Täytyy katsoa, jos olisi kirjastoon hankittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tätä kannattaa kurkkia. Satuin löytämään, kun oli nostettuna kirjastossa hyllyn päälle esille ja noin komea sateenkaarilippu kiinnitti huomioni. Toivottavasti löydät.

      Poista
  2. Minäkin aion lukea tämän. Hoksasin juuri, että kyseessä on sama mies, jonka elämän inspiroimana on tehty elokuva Milk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollutkaan kuullut tuosta elokuvasta. Muistelin, että elokuva Pride (jota en ole nähnyt) olisi liittynyt tähän, mutta nyt kun katsahdin tarkemmin, näin ei ollutkaan.

      Poista

LinkWithin